Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Terveyskeskuslääkäri Toni Mattilan ensimmäinen dekkari on raju hardcoredekkarin ja sincitymäisen synkän film noirin yhdistelmä, sarjakuvamainen kovaksikeitetty kioskidekkari, kuin aikoinaan Jerry Cottonit. Mattilan dekkari ei ole tarkoitettu nynnyille ja heikkohermoisille. Näin rajua dekkaria en muista koskaan lukeneeni. Mattilan teksteissä rohkaistaan avuttomia uhreja puolustamaan itseään ja toimitaan oikeudenmukaisuuden puolesta samalla, kun raja hyvän ja pahan välillä tahallisesti hämärretään.
Frank Bear on kuin se 000-agenttikokelas, joka ei selvinnyt pääsykokeiden viimeisessä osassa jatkoon eikä saanut ”lupaa tappaa”. Se oli hyvä juttu niille, jotka eivät osaa tai uskalla puolustaa itseään. Frank on suoran toiminnan mies, ja luotisateessa onnenkantamoisella aamunkoittoon ratsastava antisankari, joka ei jätä ketään ihmettelemään vaikeita eettisiä ongelmia, ne kun on tarkoitettu pöytälaatikkohumanisteille. Silti Frankilla on sekä sydäntä että järkeä touhuissaan.
Ei jätä, koska ketään ei jää jäljelle sen jälkeen, kun Mattilan alter ego on niistänyt rosmoilla nenänsä ja puristanut voimalla maata sekä maailmaa vaivaavan pahan rikollisuuden valtimosta niin, että maailma on hetken aikaa – vain hetken – parempi paikka viattomien tavallisten ihmisten hengittää ihmisyyden ilmaa sisäänsä, vaikka ympärillä verilammikot muistuttavat pahan äärimmäisyydestä.
Jos Mattilan iskevä tyyli muistuttaa jotain, niin Quentin Tarantinon mustan huumorin kyllästämiä kostodraamoja, etupäässä upeaa Kill Bill -kaksikkoa, mutta myös sisukkuudessaan Terminaattoria ja seikkailunhalussaan Indiana Jonesia. Frankia on vaikea kuvata. Hänen maailmansa on niin erilainen, että seikkailuun pitää hypätä mukaan ja uida Frankin pään sisään estottomasti oma nuppi sekaisin.
Mielenkiintoinen kaveri. Hiukan me tutustuimme, vaikka emme juuri itsestämme kertoneet kumpikaan. Nimet nyt oli pakko kertoa. Suomi on pieni maa ja sitten ollaan lääkäreitä. Hänellä luki passissa Frank Bear mutta kaikki legioonassa tunsivat hänet Nallena. Kutsunimi Brown Bear ”un ours brun” ja tehtävillä sekä niiden ulkopuolella The Bear, useimmiten vain Bear. Kaikki erikoisjätkät puhuivat englantia ja käyttivät SAS:n pelikirjaa. Siinä ei ole frankofilian paikka, kun mennään tunnuksettomina tai false flaginä. Murtaen puhuttu englanti käy paremmin kuin hyvin.