– Solistinurani oli siinä, hän totesi äidilleen hiljaa. – Eikä näillä käsillä soiteta muutenkaan enää kauan.
– Älä unohda, miten ikimuistoisia juttuja olet saanut kokea.
Terhi Kontion Sydänten sinfonia -sarjan päätösosa Böömiläinen rapsodia alkaa hetkestä, jona Ninnin elämässä on monia muutoksia. Niveltulehdus vaikeuttaa viulistin uraa, ja suhde Javieriin on poikki. Työ vie kumpaakin vuoroin ties mihin maahan, ja yhteisestä sopimuksesta päätettiin, ettei tule mitään soutamista ja huopaamista. Ninni ja Javier eivät kuulisi eivätkä näkisi lainkaan.
Lounas intendentin kanssa Amsterdamissa osoittautuu mielenkiintoiseksi:
– En halua ajatella, että tämä olisi päätepiste soittajan urallasi, intendentti virkkoi. – Oletko koskaan käynyt Prahassa?
Mirror Chapel on pienehkö, hieno konserttisali Vanhankaupungin historiallisessa rakennuksessa. Uudesta kokoonpanosta puuttuu kakkosviulisti, joka osaa hengittää musiikkia eikä vain laske tahteja.
Ninni pakkaa nuottejaan edesmenneen kapellimestari Perssonin asunnossa, jota hän on saanut vuokrata. Niiden välissä on isokokoinen kirjekuori: Violinkonsert, AP. Till min dotter, del 2.
Sivujen sisältä luiskahti lappunen.
”Ensimmäinen ja toinen osa valmiita, kolmas osa ja orkestraatio vielä keskeneräisiä.”
Siitä tuleekin varsinainen salapoliisintyö. Missä muut osat ovat? Tietävätkö Perssonin vaimot asiasta? Tietääkö tytär? Saiko kapellimestari tyttärensä lahjan valmiiksi? Ellei, kuka veisi työn päätökseen?
Kirjassa pääsee käymään Prahassa ihan kunnolla, tutustumaan jazzklubiin ja muuhun sellaiseen, mikä ei ole tavanomaisinta turistikohdetta. Nautin nojatuolimatkasta kovasti, ja tutustuin ihastuttavaan jazzmummoon, sivuhenkilöön erään soittajan perheessä. Melkein sääli, että sarja päättyi. Onneksi se sentään Ninnin ja Javierin osalta taisi päättyä, kuten asiaan kuuluu.
– Sano jotain, Ninni kuuli Javierin pyytävän muiden vilkkaaksi käyneen keskustelun lomasta.
– Onko tämä unta? hän kysyi.
– Haluaisitko sen olevan totta?






