Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Lukiessani tätä Jaana Lehtiön viimeisintä kirjaa aloin jo ihan ihmetellä, että olenko tullut vanhaksi. Ikävuosiltani olenkin, siihen ei kirjoja tarvita, mutta entä lukijana? Parikymmentä vuotta sitten nimittäin oli ihan luontevaa selata mahdollisimman hurjia dekkareita, joissa veri roiskui ja sisälmykset lentelivät. Mutta nyt on aikaa siitä, kun viimeksi vertasin cozy crimea johonkin Nora Robertsin tuotokseen. Eiköhän kyse ole lopultakin siitä, onko se pehmodekkari hyvin kirjoitettu, tarjoaako se eläviä henkilöhahmoja ja kiinnostavaa miljöönkuvausta.
Koska Jaana Lehtiö on ammattitaitoinen dekkaristi, hänen kirjansa enimmäkseen täyttävät nämä vaatimukset. Erityisen paljon olen pitänyt hänen henkilökuvauksestaan ja siitä varsinkin siksi, että keskeiset poliisit ja muut henkilöt eivät pysy liikaa samanlaisina; kirjailija osaa tuoda heidän hahmoihinsa aina jotain uutta uskottavaa.
Näin käy tässä kirjassa muun muassa konstaapeli Kutvoselle, joka kohkaa kaloistaan ja akvaarioistaan kuten aina ennenkin, mutta nyt hänestä on sukeutunut kelpo tekoälyasiantuntija. Eikä Muhonenkaan touhua leivonnaistensa kanssa aivan yhtä suurella innolla kuin ennen. Sen sijaan poliisilaitoksen sikariporras on kuvattu entiseen tapaan huvittavana enkä usko että he muuttuvatkaan vähään aikaan.
Täytyy näin lopuksi myöntää, etten ole koskaan käynyt Porvoossa, mutta jatkuvista murhista huolimatta Lehtiö on osannut kuvata kotikaupunkiansa kauniisti. Kotimaisissa dekkareissa paikallisväri on yksi suurimpia houkutuksia.
