Mari Jungstedt: Aamun hämärissä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mari Jungstedtin Gotlantiin sijoittuva dekkarisarja jatkuu, tämä on sarjan viides osa. Kaikki osat ovat kuitenkin luettavissa itsenäisinä kokonaisuuksina, vaikka toki viittauksia aiempiin tapahtumiin löytyy.

Tällä kertaa gotlantilainen rakennusfirman omistaja ja tiettävästi tunnollinen sekä kunnollinen perheenisä on lähtenyt aikaiselle aamulenkille Fårön saaren leirintäalueella, jossa perheellä on tapana viettää kesälomansa. Vähän myöhemmin hänet löydetään rauhalliselta hiekkarannalta kuolleena. Miestä on ammuttu julmasti päähän ja keskivartaloon. Eikä tämä uhri jää ainoaksi.

Kun poliisi alkaa selvittää täysin käsittämätöntä ja raakaa murhaa, Karin Jacobsson saa elämänsä tilaisuuden: hän pääsee johtamaan ensimmäistä isoa juttuaan, sillä komisario Knutas on lomalla. Tosin Knutas ei malta olla palaamatta takaisin kesken loman tutkinnan kiihtyessä. Myös toimittaja Johan Berg etsii sinnikkäästi totuutta omilla keinoillaan, samalla kun yrittää voittaa takaisin elämänsä rakkauden, saarella asuvan Emman.

Dekkarissa kuvataan rakennusliikkeiden pimeitä työntekijöitä, rahoitusongelmia, sivutaan myös mielenterveyttä sekä erästä kauan sitten sattunutta traagista tapahtumaa. Yhdistelmä tuo lopulta esiin merkillisen ratkaisun, joka on yllätys kaikille. Tutkinnan myötä lukija pääsee seuraamaan myös ainakin säätiedotuksista tutun Gotska Sandön karun saaren luontoa ja ominaispiirteitä.

Kirja on suosionsa ansainnut. Jungstedt kuvaa hyvin Gotlantia, sen asukkaita ja muualta tulleita, vieraita ja kesälomalaisia. Psykologinen jännitys on läsnä jatkuvasti ja tilanteet ovat välillä hyvinkin kireitä, jos toisaalta taas tunnelmallisiakin. Poliisien ja toimittajien työn ohessa kerrotaan myös heistä itsestään, inhimillisestä näkökulmasta asioita, jotka jotkut heistä ehkä haluaisivat unohtaa ikiajoiksi. Pienen yhteisön inhimilliset piirteet ja myös ”kaikki tuntevat ja tietävät kaiken” –mentaliteetti tulee hyvin esiin. Luonnon kuvaus on komeaa, kuten aikaisemminkin. Kirja on jälleen mainio dekkari, mutta myös elävä saaristolaiskuvaus ja muistutus meren voimista ja sen kauneudesta.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...