Siri Hustvedt: Elää, ajatella, katsoa

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Siri Hustvedt on aina ollut yksi lempikirjailijoitani; erityisesti ihastuin hänen ensimmäisenä suomeksi ilmestyneeseen romaaniinsa Kaikki mitä rakastin (2007). Pidin myös kovasti hänen esseekokoelmastaan Vapiseva nainen : hermojeni tarina (2011), mutta ehkäpä olin itsekin enemmän tai vähemmän vapiseva nainen, kun tartuin tähän Elää, ajatella, katsoa ­-kirjaan. Se
näytti jo ensiselailulla olevan hyvin mielenkiintoinen mutta myös hyvin vaativa. Mutta tulta päin!

Kirja koostuu kolmesta osasta: Elää­-jakso sisältää teoksen henkilökohtaisimmat esseet, tutkielmat ja esitelmät. Ajatella-­osuus puhuu tieteistä: filosofiasta, psykologiasta, neurotieteistä. Lopussa oleva osa Katsoa koostuu kuvataidetta käsittelevistä teksteistä.

Kuten arvata saattaa, ensimmäisen osa oli helppolukuisin, siinä sivuttiin osin samoja aiheita kuin Vapiseva nainen ­-teoksessa. Kirjailija avaa meille oven elämäänsä; hän puhuu isästään ja äidistään, kuolemasta ja vanhenemisesta, joistakin elämänsä käännekohdista kuten hengenvaarallisesta autokolaristaan, migreenistään ja sen vaikutuksesta elämäänsä, kirjoittamisesta ja muistista. Hustvedt on kuitenkin pidättyväinen ja hänen autobiografiset muistiinpanonsa tuntuvat aina avaavan tien johonkin laajempaan ja yleistettävään. Hänen tekstinsä, olkoonkin se siis pidättyväistä ja akateemistakin, on hyvin rikasta ja herkkää. Monta kertaa saatoin ajatella: juuri näin se on, näin minäkin tämän asian koen.

Toinen osa olikin sitten varsin kunnioitusta herättävä ja huomattavasti alkua tieteellisempi. Jotkut sen esseistä ovat jopa päässeet akateemisiin julkaisuihin, joten niissä oli asiaankuuluvat lähdeviitteet, jotka oli – ainakin minun mielestäni – lukijaystävällisesti sijoitettu koko kirjan loppuun. Kirjallisuutta käsittelevät tekstit olivat suhteellisen helposti lähestyttäviä; sen sijaan filosofiset ja psykoanalyyttiset esseet vaativat minulta varsin tarkkaa lähilukua. Hustvedt ei kuitenkaan näissäkään minulle vieraammissa tieteenaloissa ollut sekava, kuiva tai käsittämätön. Lukeminen vaati vain enemmän työtä ja keskittymistä.

Kuvataiteellinen sivistykseni rajoittuu historian hämärissä suoritettuun taidehistorian approbaturiin ja pelkäsin etukäteen, etten ymmärrä mitään kolmannen osan teksteistä, jotka sisällysluettelon perusteella näyttivät käsittelevän kokonaan tuntemattomia taiteilijoita. Hustvedt onnistui kuitenkin jälleen kerran: esseet herättivät kovasti kiinnostusta näihin moderneihin kuvataiteilijoihin. Eniten minua kuitenkin viehätti Vanhoja valokuvia ­-niminen essee, joka jälleen herätti samanlaisia ahaa-elämyksiä kuin jotkin ensimmäisen osan kohdat – vaikkapa tämä ajatus kosketti minua syvästi: ”Jokaisesta valokuvatusta kohteesta tulee merkki katoamisesta, koska se kuuluu menneisyyteen. Siksi jokaisessa perhekuvassa, vaikka se olisi otettu edellisellä viikolla, on mukana menetys.”

Elää, ajatella, katsoa on vaikuttava kirja, ei mikään nopeasti hotkaistava uimarantalukemisto, vaan tarkkaa lukemista ja pohdintaa vaativa teos. Mutta siihen syventyminen palkitsee moninkertaisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *