Luin Ted Forsströmin ja Åsa Lucanderin syystäkin palkitun kissa-aiheisen kuvakirjan Sapuskaa Sulolle!, joten luonnollisesti samojen tekijöiden aikaisempi teos herätti kiinnostusta. Hissun kissun, Hilja! on samanhenkinen teos, jossa pääosassa on tällä kertaa Hilja-koira, joka onkin sitten kaikkea muuta kuin hiljainen.
Kirjassa isä yrittää nukuttaa lasta, mutta iltasadun lukeminen keskeytyy kerta toisensa jälkeen, kun Hilja-koira alkaa haukkua. Kaikenlaista tapahtuu, osa oikeasti, osa vain Hiljan mielikuvituksessa, mutta yhtä kaikki tilanne on tarkistettava välittömästi kovalla touhulla. Nukkumaanmenosta ei tietenkään tule silloin yhtään mitään.
Kirjassa arkisuus ja mielikuvitus yhdistyvät hauskalla tavalla. Toisaalta kirja kuvaa tavallista lapsiperhearkea ja tavallista kotia, toisaalta Hiljan mielikuvitus lähtee villille laukalle ja silloin kirjoittajan ja kuvittajan mielikuvituksetkin innostuvat. Kyllä, keittiöstä kuuluva humina johtuu siitä, että oravat ovat vallanneet koko keittiön ja kaivavat pienellä kaivinkoneella tunnelia ja ties mitä – mutta kun isä avaa oven ja näyttää keittiön Hiljalle, nähdään että pieni kimalainen vain on vaikeuksissa eteisessä.
Hiljan säikkyys tarttuu lopulta isäänkin ja kolahdus ovelta herättää isässäkin epäilyksiä, josko mummo makaa eteisen lattialla kaatuneena ja päänsä kolauttaneena. Pakkohan se on käydä tarkistamassa… Kyllä nukkumaan meneminen onkin hankalaa ja monen mutkan takana!
Lucanderin kuvitus on tässäkin kirjassa ensiluokkaista. Hilja-koira on persoonallinen ilmestys, jonka vauhdikkuus on uskottavaa ja helposti nähtävissä kirjan sivuilta. Lapsiperhearjen kuvaaminen on myös vakuuttavaa, isässä on rehtiä väsymystä lapsen nukuttamisen äärellä. Johannes Ekholmin suomennos toimii myös hyvin. Hissun kissun, Hilja! on oiva kirja, siinä missä Sapuskaa Sulolle!.






