Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kulkukoirat norkoilevat jossain aurinkorannan varjoissa, ja koirien juttelua lukiessa voisi melkein kuvitella istuvansa jonkun suomalaisen torikahvilan katuparlamentin pöydässä. Tiedättehän, sellaista keski-ikän ylittäneiden miesten jutustelua, jossa aiheet vaihtelee HK:n sinisestä terveysongelmiin.
– Minä haluaisin olla rikas, sanoo koirista pienin ja se, joka aristaa toista takajalkaansa.
Kaikki hereillä olevat olevat ja ne, jotka nukkuvat vain koiranunta, hörähtävät nauramaan.
– Sanot vaan kun et pysty juoksemaan. Kyllä se koipi siitä vielä tokenee, lohduttaa karvaisin ja jatkaa:
Tapahtuiko kenellekään tänään mitään erikoista?
Kaikki katsovat toisiinsa paitsi karvaisin, josta ei tiedä katsooko se itseään vai muita.
– Ei mitään?
Tosin koirilla on ongelma, jota suomalaisukoilla varmaan harvemmin on nimittäin nimien puute. Olisihan se kätevää tietää kenestä puhutaan, ja onhan sitä paitsi kaikilla kaksijalkaisillakin nimet. Itse asiassa käy ilmi, että eräs iso, lihava kaksijalkainen on kyllä nimennyt yhden koirista, Rintintiniksi. – Eikö se ole kuuluisa susikoira? joku ihmettelee äimistyneenä. – Minä olinkin Rintintin, koira toteaa, ja nyt nauravat asialle jo koirajoukon hitaimmatkin.
Suun soittamisen ja nimien keksimisen lomassa keskustelu kuitenkin hiljalleen saa vakavampia sävyjä. Koirista paljastuu puolia joita ei odottaisi, menneisyyden tragedioita, tulevaisuuden odotuksia – ja luottamusta toisiinsa.
Esa Keron kirjoittama Iso mies ja rannan koirat osoittautuu kiinnostavaksi tapaukseksi. Onko se oikeastaan lasten kirja ollenkaan, vai sittenkin varttuneemmalle yleisölle suunnattu? Ainakaan kirjaa ei ole laskelmoitu millekään tietylle yleisölle, ja juuri se tekee siitä kiinnostavan. Hahmot eivät ole mitään nuoria, ja juuri koirien elämänhistoria tuo kirjaan haikeutta mikä ei olisi mahdollista jos hahmot olisivat eri ikäluokkaa.
Tita Rossin kuvitus puolestaan tukee hienosti Keron luomaa omaperäistä kerrontaa. Luonnosmainen, hieman pilakuvamainen kuvitus ei ota tekstiä liian kirjaimellisesti, vaan tulkitsee sitä juuri oikealla huumorilla ja oivalluksella.
Olen aikaisemmin messunnut Kirjavinkeissä siitä, miten mielestäni kuvakirjoissa on paljon potentiaalia laajentua lapsiyleisön ulkopuolelle. Iso mies ja rannan koirat on tästä hyvä esimerkki, se on omaperäinen kirja, joka uskaltaa kulkea omia latujaan. Kuvakirjojen ystäville ilman muuta tutustumisen arvoinen tapaus, suosittelen!
