Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Pakistan? Islamisteja, terrorismia, sotilasvallankaappauksia, Osama bin Laden piileksimässä? Daniyal Mueenuddinin Pakistan on jotain aivan muuta kuin uutisvälähdykset viime vuosita ovat antaneet ymmärtää. Mueenuddin kirjoittaa maanomistajista, palvelusväestä, rakkaudesta ja kuolemasta. Vanhan feodaaliyhteiskunnan ja brittiläistä siirtomaa-aikaa ihannoivan kulttuurin rippeistä keskellä modernisoituvaa maailmaa. Hunajaa ja tomua on kahdeksan novellin kokoelma maasta, josta en tiedä mitään.

Mueenuddinin novellit kiertyvät ökyrikkaan suurtilallisen K. K. Harounin ympärille, vaikka hän melko vähän itse tarinoissa esiintyykin. Hänen kaupunkitalonsa työntekijät, maatilansa palveluskunta, sukulaiset, rakastajattaret ynnä muut ovat kiinnostavampia kertomuksen pääkohteita. Harounin omaisuus ja sen mukanaan tuoma yltäkylläisyys ja eriarvoisuus sen sijaan vaikuttavat lähes kaikkeen. Niin kuin vaikkapa novellin Joka huoneessa omat ihmeensä päähenkilö Husna, jonka asema Harounin talossa määräytyy vain sen mukaan, miten herra itse palvelijaansa ja rakastajatartaan kohtelee. Naisen asema onkin monissa novelleissa melko keskeinen teema: arvonnousu tapahtuu useimmiten makuuhuoneen kautta – tyly faktako vai historiallinen jäänne vanhasta kulttuurista?

Tietty epätasaisuus Mueenuddinin novelleja vaivaa. Parhaimmillaan, kuten avausnovellissa Sähkömies Nawabdin tai aivan lopun Hemmotellussa miehessä köyhän päähenkilön kohtalo liikuttaa lukijaa, ja kumpaankin novelliin liittyvä täysin typerryttävä väkivalta vain korostaa osattoman asemaa. Sen sijaan esimerkiksi Pariisin kova taivas jättää kaikessa elitismissään täysin kylmäksi. Mueenuddin onkin parhaimmillaan köyhälistö- ja palvelijakuvauksen parissa, kun taas rikkaista ja mahtavista kertoessaan hän sortuu tyhjänpäiväisyyksiin.

Kokonaisuutena Hunajaa ja tomua jättää siis hieman parantamisen varaa, mutta kyllä siinä sen verran hyviäkin hetkiä on, että sitä mielellään suosittelee. Kokeile, kuinka maistuisi!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *