Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
1850-luvun alussa herättäjäpappi Lars Levi Laestadius toimii Tornionjokilaaksossa rovastina. Hänen kotikulmiaan ravistelee nuoriin naisiin kohdistuneiden väkivallantekojen sarja. Onko syypää vihainen karhu, kuten paikallinen viinaanmenevä nimismies arvelee, vai jotain vielä raadollisempaa? Rovasti, jolla on tieteellistä silmää luonnolle ja sen ihmeille, on vakaasti eri mieltä. Laestadius on eteenpäin katsova mies, joka tahtoisi tuoda tieteelliset menetelmät osaksi rikostutkimusta kuin paraskin Sherlock Holmes, mutta virallisella poliisilla on traditionaalisempi ote. Vastakkainasetteluilta ei vältytä.
Mikael Niemen Karhun keitto on epätavallinen dekkari, eikä pelkästään epätavallisen päähenkilönsä vuoksi. Dekkarijuoni on toki kirjalle tärkeä, mutta vielä isommaksi nousee rovasti Laestadiuksen suhde kertojanäänenä toimivaan saamelaispoika Jussiin, rovastin tien pielestä mukaansa ottamaan kulkumieheen, jota Laestadius kasvattaa kuin omaa poikaansa. Puhuminen ja kommunikointi on teräväpäiselle mutta lapsena kaltoin kohdellulle Jussille vaikeaa. Rovasti kuitenkin ymmärtää muiden hyljeksimää noidanpenikkaa.
Toinen tärkeä vetovoimatekijä – ainakin minulle – on kirjan verkkainen rytmi. Asiat etevät, mutta rauhallisesti. Niemellä on aikaa käsitellä myös Laestadiuksen herätysliikkeen etenemistä Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa. Liikkeen ensimmäiset ajat eivät sujuneet suinkaan kokonaan rauhanomaisissa merkeissä. Myös Lapin luontoa, erityisesti kasveja, tutkitaan tavanomaista dekkaria syvemmin.
Mikael Niemi on aiemminkin profiloitunut Ruotsin puoleisen Tornionjokilaakson kuvaajana, ja Karhun keitto jatkaa samalla linjalla. Niemi kertoo rovasti Laestadiuksen asuneen aivan hänen lapsuudenkotinsa tuntumassa. Karhun keitto on kaunis romaani ymmärryksestä ja inhimillisyydestä. Suosittelen!
