Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Harvoin törmää sellaiseen ongelmaan, että luettu teos on niin hyvä, ettei oikein tiedä, mitä ja miten siitä kirjoittaisi. Mistä aloittaa, kun teoksessa ei ole puutteita millään tasolla, vaan se on hyvin täydellinen ja valmis. Niin valmis, että tekisi vain mieli tyrkätä se heti seuraavalle ja sanoa, lue itse.

Turkulaisen äidinkielenopettaja Tommi Kinnusen esikoisromaani Neljäntienristeys on tällainen kirja. Teos on ehditty jo leimata kevään kirjatapaukseksi, ja se on kerännyt kehuja Helsingin Sanomia myöten. Eikä syyttä. Teos on yksityiskohdiltaan monipuolinen mutta tarkka, kieleltään rikas ja rakenneratkaisuiltaan toimiva mutta yllättävä. Kun vielä henkilöhahmotkin ovat syviä ja tulevat omassa raadollisuudessaan lukijaa lähelle, jäljelle jää vain käsky, lue itse!

Kinnusen teos sijoittuu Kuusamoon, ja siinä seurataan erään perheen tarinaa läpi 1900-luvun. Teoksessa on neljä osaa, ja niissä jokaisessa on eri kertoja. Tarinan aloittaa Maria, joka saapuu pohjoiseen korpikylään kunnankätilöksi 1800-luvun lopussa. Omapäinen, itsellinen ja aikanaan moderni nainen herättää pahennusta, sillä Mariaa eivät isännät ja uskonnolliset saarnaajat hetkauta, vaan hän tekee niin kuin lystää ja parhaaksi näkee. Unelmansa hän punoo taloon, joka laajenee ja leviää joka suuntaan. Marian avioton tytär Lahja kasvaa ja kärsii vahvan äidin varjossa, mutta lopulta koittaa pelastus eli Onni, jolla on nauru herkässä ja juttuja jokaiselle vastaantulijalle. Avioliiton myötä Lahja ei ole enää kätilön äpärä vaan itsellinen toimija. Asiat eivät kuitenkaan ole sitä, miltä näyttävät, ja hiljalleen Lahja katkeroituu. Kolmantena kertojana toimii Lahjan pojan Johanneksen vaimo Kaarina. Hän saapuu nuorikkona sokkeloiseen ja kummalliseen taloon, jonka nurkissa asuu katkeruus eikä Onnista juuri puhuta. Anoppikin on ilkeä ja kärttyisä eikä tee elämästä helppoa.

Lopuksi kuullaan tarina Onnin itsensä kertomana. Viimeistään tässä vaiheessa teoksen nerokas rakenne avautuu lukijalle. Kaikki kohtaukset on päivätty vuosiluvun mukaan, ja sekä Lahjan että Kaarinan ja toisaalta Onnin ja Lahjan kohtaukset limittyvät toisiinsa. Kokonaiskuvan saadakseen on jatkuvasti selattava taaksepäin. Silti toistoa ei ole vaan päinvastoin lukijan on tarkkailtava yksityiskohtia. Samalla yllätyksellisyys säilyy loppuun asti, sillä monet tapahtumat saavat vasta Onnin kertomana selityksen ja merkityksen.

Tarina sivuaa Suomen historian tapahtumia, mutta erityisesti sen läpi heijastuu aikalaisten asenneilmasto. Kuusamo on lestadiolaista seutua, joten korkeimmalla ovat kirkko ja sen saarnaajat. Onnin kautta aukeaa näkymä siihen, millaista on salata identiteettinsä ja tuntea yhteisön paine sekä kamppailla omaa syyllisyyttään vastaan. Silti Onni ei mielestäni ole tarinan keskushenkilö vaan Lahja, jonka hahmo on monikerroksisin ja myös kärsimykset suurimmat.

Sitten on vielä kieli. Kinnusen teksti on vivahteikasta ja syvää, se etenee sujuvasti mutta jättää tilaa myös tunnelmoinnille. Teoksessa ei ole mitään turhaa eikä siihen voisi mitään lisätä. Teoksen äärelle saa jäädä nautiskelemaan, mutta lukemisen jälkeen monikerroksisessa tarinassa riittää pohdittavaa pitkäksi aikaa. Lue itse!

Heidi V.

Kieleen ja kirjallisuuteen intohimolla suhtautuva Heidi Viherjuuri asuu ja työskentelee tällä hetkellä Saksassa. Innostuu tulevaisuuden klassikoista ja novelleista ja pitää kielitajuaan yllä lukemalla uutta kotimaista proosaa. Kaikki vinkit »

2 kommenttia

  1. Tästä ei kirja voi paljon paremmaksi tulla. Eiköhän komeile jollakin syksyn palkittavien kirjojen listalla. Viime vuonna arvaukseni osuivat oikeaan Pelon ja Krohnin teosten suhteen 😉

  2. Saatat Sirpa hyvinkin olla taas oikeassa palkintojen suhteen, tämä on loistoteos. Tyylilajiltaan tämä istuu minulle yhtä hyvin kuin lumiukko Saharaan, mutta siitä huolimatta kirja onnistui pitämään otteessaan. Se on paljon se.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *