Antti Heikkinen: Pihkatappi

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kirja alkaa siitä, kun kolmevuotias Jussi Taskinen katsoo televisiota, josta isä katselee Kekkosen hautajaisia.  Siitä se alkaa, eräänlainen sukukertomus, jonka vaiheet ovat paikka paikoin varsin mielenkiintoiset.

Jussi elää isänsä kanssa kaksin, koska äiti on kuollut, eikä sisaruksia ole. Aikuisten maailmassa lapsena, tarkkailijana. Asutaan maalla, karjataloudessa ja isä kaavailee Jussista tilan jatkajaa.

Pihkatappi on kirja, jossa päähenkilö kirjaa muistiin, kirjoittaa kirjaa, joten eri aikakausissa liikutaan. Isovanhempien eletty elämä käydään läpi, jokaisella on ollut oma ristinsä. Savolainen elämä ja murre tirskuu joka välissä ja antaa kirjalle oman värinsä, joka ei ole synkkä vaan melkoisen vivahteikas.

Antti Heikkisen tyyli on mukaansa tempaavaa ja sitä lukee mielellään. Asiat kerrotaan niin kuin ne ovat, mitään kaunistelematta, savolaisella huumorilla höystettynä. Nuoren miehen kasvamista ja oman tiensä löytämistä, huolimatta isän odotuksista.

Kirjaa lukiessa tuli välillä mieleen kirjan nimi, miksi sellainen nimi, mutta se selviää ihan lopussa ja sen jälkeen on sitä mieltä, ettei parempaa nimeä tälle kirjalle olisi voinut antaa. Enkä yhtään ihmettele, että juuri Pihkatappi sai Savonia-kirjapalkinnon!

Antti Heikkilä Prosak-proosaklubilla Marko Gustafssonin haastateltavana:

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Antti Heikkisen Pihkatappi on hieno äidittömäksi jääneen pojan kehityskertomus, jossa melko keskeiseksi nousee isän ja pojan välinen suhde. Tiiviisti mukana kulkevat myös isovanhemmat sekä savolainen maalaiskylä ihmisineen. Itseäni häiritsi runsas savon murteen käyttö keskusteluissa.

    Noin olen todennut elokuussa suorittaessani haastetta 12 Esikoista. Samaan aikaan olen lukenut myös Holmströmin Itämaan ja Rajakylän Pätkärunoilijan. Näistä kolmesta olin arvioinut ehdottomasti parhaaksi Pihkatapin. Ilmanko pääsi HS.n Parhaiden Esikoisten joukkoon (muistaakseni) ja sai Savonia-palkinnon.

    Antti Heikkisestä kuulemme varmaan jatkossakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *