Anne Mette Hancock: Kasvojenkerääjä

Kasvojenkerääjä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jos nyt joku minun lisäkseni myöntää nähneensä sellaisen kulttuuripläjäyksen kuin Texasin moottorisahamurhat -elokuvan, on heti todettava, että tämä kirja ei käsittele nimestään huolimatta sentään ihan yhtä veristä aihetta. Tässä kasvojenkerääjäteema tarkoittaa pareidoliaa eli taipumusta nähdä kasvoja arkipäiväisissä esineissä ja esimerkiksi rakennuksissa. Joka tapauksessa tuntuu kuitenkin hieman epämiellyttävältä, että jälleen kerran uhan ja mahdollisen väkivallan kohteena on lapsi; olen tällaisia dekkareita lukenut viime aikoina paljonkin ja tiedän, että se saa monet lukijat perääntymään. Itse en tunnetusti ole kovin herkkä dekkarien keksinnöille, mutta tämä teema lähinnä kyllästyttää. Eikö sitä voisi jo keksiä jotain muuta?

Kymmenvuotias Lukas Bjerre katoaa jäljettömiin aamulla koulun pihalta; isä on saattanut hänet kouluun, mutta sitten havainnot loppuvat. Poliisille lapsen katoaminen on tietenkin asia, joka saa kaiken mahdollisen huomion. Jutun johtoon astuu juuri Karibian-lomalta palannut komisario Erik Schäfer parinsa Lisa Augustinin kanssa, mutta myös toimittaja Heloise Kaldan kiinnostuu tapauksesta kovasti; hehän ovat tuttuja Hancockin esikoisromaanista Ruumiskukka.

Heloise on juuri ollut kirjoittamassa laajaa artikkelia sotilaiden posttraumaattisesta stressihäiriöstä, mutta Lukaksen katoaminen saa hänetkin vaihtamaan aihetta. Lukaksella on erikoinen kiinnostuksen kohde tai paremminkin ominaisuus: pareidolia, joka saa hänet hahmottamaan talot, autojen nokat ja jotkin kolhiintuneet hedelmät kasvoiksi. Kirjan edetessä Heloise joutuu huomaamaan, että PTSD-häiriöiset sotilaat ja Lukaksen katoaminen eivät välttämättä olekaan täysin erillään toisistaan. Samaan aikaan kirja kertoo ehkä vähän turhankin laveasti Heloisen ihmissuhdekuvioista, etenkin sliipatusta miesystävästä Martin Duvallista. 

Ruumiskukan arvostelussa kiinnitin huomiota kirjan useisiin dekkarikliseisiin, mutta keskeisten henkilöiden käsittämätöntä rohkeutta ja miellyttävää ulkomuotoa lukuunottamatta niitä oli tässä uudessa kirjassa ehkä vähemmän. Yleiseksi kliseeksi ei ole laskettava sitä, että romaanin henkilöt sanovat toistuvasti ”njaa”, mikä kuulosti korvaani ensin lähinnä huvittavalta ja lopulta ärsyttävältä. Jos pääsee yli perusaiheen epämiellyttävyydestä, on kirja aika jännittävä ja varsinkin lopussa vauhdikaskin. Heloise ja Erik ovat selvästikin kasvaneet mittaa mitä kiinnostavuuteen ja uskottavuuteen tulee.

Loppuratkaisu oli ehkä hieman ennalta arvattava, mutta siihen pääseminen vaati hyvin kuvattua poliisien ja toimittajien työtä.Heloisehan muuten työskentelee kirjan mukaan arvovaltaisessa päivälehdessä ja sitä myöten hänen työnsä kuvataan selvästi tärkeämpänä kuin iltalehtien uutishaukkojen, joista sanotaan: ”Heidän silmänsä loistivat kiihtymyksestä, kun tiedossa oli kuolemapornoa”. Mutta eikö Heloisenkin työ ole hieman sitä samaa. Tai miten meidän lukijoiden laita sitten on? Jälkimmäiseen en kuitenkaan vannoutuneena dekkarinlukijana halua ihan yhtyä.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 261 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...