L. T. Shearer: Kissa, joka ratkaisi kolme murhaa

Kissa, joka ratkaisi kolme murhaa -kirjan vihreässä kannessa on musta taulunkehys vinossa ja sen sisällä kurkistamassa kilpikonnakuvioitu Conrad-kissa.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hurmaava ja viisas Conrad on puhuva kissa, joka on valinnut eläkkeellä olevan poliisin, Lulu Lewisin, ihmisekseen. Muiden kuullen Conrad sanoo vain ”Miau”, ja Lulu vakuuttaa ihmettelijöille, että kyllä, se ymmärtää aivan kaiken ja on hyvin puhelias kissa.

L. T. Shearerin kissadekkarisarjan toisessa osassa päästään asuntoveneellä jo liikkeelle kohti Oxfordia. Jos Lontoosta hurauttaa sinne puolessatoista tunnissa teitä pitkin, veneellä ajelee monta päivää kuuden kilometrin tuntivauhtia. Mutta vanhat hyvät ystävät ovat kutsuneet Lulun juhliin, joten matkaan!

Kissa, joka ratkaisi kolme murhaa tuntuu ensimmäistä osaa enemmän ihmistekoiselta tekstiltä. Tuotesijoittelu vilahtelee tällä kertaa vaatemerkeissä, eikä Conradin suosimaa pullovettä kaadeta kippoon enää ihan niin monella sivulla kuin ensimmäisessä kirjassa Kissa, joka pyydysti tappajan. Kirjailijanimen takana olevaa tekijää ei paljasteta. Jos pidät Richard Osmanin Torstain murhakerho -dekkareista tai S. J. Bennettin Hänen majesteettinsa Kuningatar Elisabeth II:n tutkimuksia -sarjasta, saattaisit innostua näistäkin. Tekstistä kyllä näkyy se, minkä kansilieve tekijästä suostuu paljastamaan, että hän on aina pitänyt kissoista ja asuntoveneistä.

Lulua ja Conradia vastassa Oxfordissa on juhlamielellä olevien ystävien sijaan poliisitutkinta, sillä talossa on tapahtunut taidevarkaus ja murha. Tapauksen setviminen vie monen vuoden päähän ja muistuttaa siitä, että tiiviisti yhtä pitävän pariskunnan elämä ei aina ole ollut taloudellisesti niin hohdokasta kuin nyt.

Lulun vasemmalla puolella vilahti pelkkä ruskean, mustan ja valkoisen kirjava viiva, kun Conrad syöksähti huoneen poikki, hyppäsi sängylle ja loikkasi miestä kohti tassut ojossa ja kynnet esillä. Miehen rintaan osuessaan Conrad päästi rääkäisyn, jollaista Lulu ei ollut koskaan aikaisemmin kuullut. Yksi kissan tassuista upposi kommandopipoon ja pipo repeytyi. Mies huudahti tuskasta, kun Conradin kynnet raapivat häntä.

Conrad opettaa Lululle myös, miten moottoripyörä pysäytetään.

Anna

Anna on ikuisesti ahmimisikäinen lukija ja kirjoittaja. Hän ei lähde mihinkään ilman muistikirjaansa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...