Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jackson Brodie -sarja on ehtinyt jo kuudenteen osaan. Tällä kertaa kuusikymppinen Jackson, entinen poliisi ja nykyinen yksityisetsivä, saa toimeksiannon keski-ikäisiltä sisaruksilta. Heidän äitinsä Dorothy on kuollut kunnioitettavan korkeassa iässä, ja sisarukset Ian ja Hazel ovat jo heti ehtineet liimailla huoneistossa post it -lappuja merkiksi siitä, mitä tavaroita kumpikin aikoo ottaa äitinsä jäämistöstä. Vaan yksi on siitä joukosta poissa: seinältä on kadonnut vanha maalaus, joka esittää näätää sylissään pitelevää naista. Jacksonin tutkimukset alkavat osoittaa jäljettömiin haihtunutta kotiapulaista Melanieta, mutta missä hän oikein on?
Taidevarkauksiin perehtyminen johdattaa Jacksonin seuraavaksi Burton Makepeacen rapistumassa olevaan kartanoon, jossa leskeytynyt lady Milton yrittää pitää kulisseja yllä ja elää yläluokan elämää. Heiltäkin ovat hukkateillä arvokkaana pidetty taulu ja entinen seuraneiti ja kotiapulainen Sophie, liekö sitten sattumaa. Ei tietenkään, niin kuin jokainen dekkareita lukenut arvaa heti. Osa kartanosta on ansaintamielessä muutettu hotelliksi, siitä siis kirjan nimi, ja nyt sinne on järjestetty murhamysteeriviikonloppu, jonka luo hyvin perinteiseksi kuvattu teatteriseurue ja jota hotelliin kokoontuneet vieraat saavat yrittää ratkoa. Mutta dekkariperinteille kumartaen lumi saartaa hotellin, ja televisiosarjalle kumartaen voisin vaikka sanoa, että murhasta tuli totta.
Olihan tämä rattoisa kirja etenkin henkilöiden ja miljöön kuvauksen osalta; ehkä varsinainen murhajuoni jäi mielestäni jopa vähän sivuosaan niiden rinnalla. Jackson moninaisine mietteineen on Kate Atkinsonin ystäville kuin vanha tuttu, mutta muutkin henkilöt oli piirretty taitavasti: menneisyydessä elävä eikä aina niin herttainen lady Milton, uskonsa ja äänensä menettänyt pastori Simon sekä Afganistanin veteraani Ben. Tyylilleen uskollisesti Atkinson viljelee tekstissään paljon kirjallisuusviittauksia: ladyn labradorinoutajat, joista hän pitää enemmän kuin lapsistaan, ovat nimeltään Tommy ja Tuppence, olkoonkin että leskirouva ei juurikaan tunne kirjojen maailmaa, mutta sen sijaan hänen poikansa Cosmo nimittää kartanoa Pihiseväksi harjuksi.
Kirjassa on suhteellisen paljon henkilöitä, ja olen kuullut sitä sanottavankin sekavaksi. En kokenut ihan niin, mutten myöskään pitänyt sitä Atkinsonin parhaana teoksena; tämän arvonimen jättäisin jo vuonna 2014 suomeksi ilmestyneelle Brodie-sarjaan kuulumattomalle mainiolle romaanille Elämä elämältä. Mutta uskoisin, että Jacksonin ystävät löytävät tämän sarjan uudenkin kirjan ja nauttivat siitä kovasti.
