2070-luvun Suomessa ihmiset jaetaan kolmeen ryhmään: valosieluisiin, toisluokkaisiin ja demoneihin. Demoneita kaikki eivät toki laske ihmisiksi ollenkaan. Valosieluisuus on jonkinlaista dystooppista kristinuskoa, jossa kirkko hallitsee yhteiskuntaa ja kaikki muut kuin valosieluiset ovat toisluokkaisia, joiden oikeuksia on rajoitettu. Suomessa ollaan kuitenkin armollisia: demonien eli sieluttomien sallitaan ylipäänsä olla olemassa.
Kirjan päähenkilö Sam on valosieluinen ja parasta hyväosaisten luokkaa. Hänen äitinsä on kaupungin valvontajoukkojen johtaja ja paikallisen kirkollishallituksen varapuheenjohtaja. Samin parhaan kaverin Oton isä taas on Suomen toiseksi vaikutusvaltaisin mies, kirkollishallituksen puheenjohtaja. Samilla ja Otolla on kuitenkin muitakin kavereita. Sam on jo pari vuotta käynyt omien sanojensa mukaan kitaratunneilla, mutta oikeasti hän on tavannut Oton kanssa toisluokkaisia kavereitaan lautapelien merkeissä. Hengaaminen toisluokkaisten kanssa on ehdottoman sopimatonta.
Kirjan toinen päähenkilö on Ella, joka taas on demoni. Hänellä on kyky – ja tarve – repiä ihmiseltä sielu pois. Jokaisella ihmisellä on kolme sielua, jotka demoni voi viedä, sen jälkeen ihminen on sieluton ja itsekin demoni. Samin ja Ellan tiet kohtaavat, kun Sam on joutua onnettomuuteen. Ella pelastaa Samin jäämästä auton alle ja saa palkkioksi valvojilta kunnon selkäsaunan.
Vaikka Samilla on toisluokkaisia kavereita, demoneihin hän ei suhtaudu ihan niin kepeästi. Häneltä on viety yhdeksänvuotiaana yksi kolmesta sielusta. Ellan kohtalo jää vaivaamaan häntä ja niin nuorten kohtalot kietoutuvat yhteen. Samalla yhteiskunnassa olot toisluokkaisia ja demoneita kohtaan kiristyvät, mikä vaikeuttaa Samin ja hänen ystäviensä elämää. Samin sisko Selma käy entistä uteliaammaksi ja salaisuudet uhkaavat paljastua.
Tällaisista aineksista rakentuva Kolmesti viety sielu on kiehtova kuvaus epätasa-arvoisesta yhteiskunnasta. Sen urbaanifantasia-ainekset ovat kiinnostavia, mutta niiden takana oleva kerroksiin jaettu yhteiskunta on tietysti monella tavalla hyvinkin tätä päivää. Näkyviä ja näkymättömiä rajoja eri ihmisryhmien välille rakennetaan koko ajan enemmän ja enemmän.
Kolmesti viety sielu on Elina Vahvaselän esikoisromaani, mutta erinomaisen kypsää tekstiä. Rakenteellisesti siinä kiehtovinta on se, miten teos yhdistelee säeromaania ja proosakerrontaa. Monia hyviä säeromaaneja onkin viime vuosina nähty, mutta tällainen hybridikerronta on jotain uutta. Vahvaselkä kirjoittaa demoni-Ellan osuudet sähäkkänä säeromaanina ja valosielu-Samin osan proosana. Ratkaisu toimii ja antaa eri näkökulmille vahvasti omanlaisen äänensä. Kolmesti viety sielu nousee vuoden kiinnostavimpien nuortenkirjojen listalle.







