Miten merkillinen lääkäri. Yhtä hymyä koko ajan, muttei tehnyt kuitenkaan mitään potilaansa hyväksi.
”Niinkö? Sepä hyvä. Kissa vaikuttaa tepsineen hyvin. Suurin osa huolista ratkeaa kissalla. Mutta saadakseen kissareseptin on ensin tultava tälle klinikalle ja avattava itse ovi. Parempi käydä sisään, vaikka ovi tuntuisi vaivalloisen raskaaltakin, kuten teille kahdelle kävi. Muuten joutuisin vain odottamaan täällä yksinäni loputtomiin.”
Koska asustelen kahden kissamaisen lähihoitajan kanssa, ihastuin kovin kansainväliseksi kirjailmiöksi nousseeseen Shō Ishidan uutuuteen Lääkkeeksi määrätään kissa.
Klinikka on paikassa, jota joutuu toisinaan haeskelemaan, ja perille pääsee vain, kun pinnistää painavasta ovesta omin avuin. Vaivaan kuin vaivaan saa hoidoksi kissan, sillä jos kissa, sauna tai terva ei auta, niin… mitähän enää on tehtävissä.
Raisa Porrasmaan suomennos on kiehtova lukea. Haluaisin kyllä tietää, mikä japanilainen sanonta tuossa on käännetty paitsi sanastoa, myös kulttuuria myöten. Ja kiitos kustantajalle ja kannen tekijöille (Kaisu Sandberg ja Jenni Noponen) siitä, että kääntäjän nimi näkyy kannessa. Se on yksi hyvä tapa tehdä kääntäjä näkyväksi.
Tarinan mittaan kohdataan useampi asiakas, ja kaikki saavat kissan lääkkeeksi. Koska kissat ovat yksilöitä, ne sopivat moneen vaivaan. Kertomuksen vaiheet liittyvät löyhästi toisiinsa.
Kapeissa vihreän teen värisissä silmissä oli mustat pystyjuovat. Ylöspäin kaartuvien silmäkulmien terävyys toi mieleen villieläimen, raajat olivat pitkät, vartalo hoikka ja jäntevä. Kissa muistutti kevyen sarjan lihaksikasta nyrkkeilijää.
Toisinaan on ihmisenkin hoidettava kissaa. Chitose-kissa pääsee karkuun ja aiheuttaa huolta. Vaan kuinka lopulta onkaan asian laita…






