Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Leif Segerstamin sinfonia numero 111 kantaesitettiin Lappeenrannassa keväällä 2005. Se on poikkeuksellinen teos: se on sävelletty orkesterille ja 1000 laulajalle. Meitä laulajia kantaesityksessä Itämeren alueen kansainvälisellä opiskelijakuorofestivaalilla oli vain noin 750, mutta kiinnostava esitys siitä tuli niinkin. Teos toteutettiin ilman kapellimestaria, vapaapulsatiivisesti, kuten Segerstamin luoma käsite kuuluu. Konsertissa oli myös muutama perinteisempi orkesterin ja kuoron yhteisnumero, joissa pääsin minäkin aikoinaan seuraamaan yhtä maailman parhaista kapellimestareista leipätyönsä parissa. Kokemus oli maaginen.
Maagista, tai ainakin maanista, on moni muukin Segerstamiin liittyen. Hän syntyi muusikkoperheeseen vuonna 1944 ja opetteli soittamaan kaikkia orkesterisoittimia omin päin kouluikään mennessä. Kaikkia. Varsinaiset solistiset opinnot hän kävi läpi niin pianon kuin viulunkin parissa, mutta kilpailumenestyksestä huolimatta jo 1960-luvulla alkoivat kapellimestarin ja säveltäjän kutsumukset ajaa soittamisen edelle.
Ihmelapsi nousi raketin lailla yhdeksi Euroopan johtavista musiikkimaestroista jo 1970-luvulta alkaen, ja pestit monissa oopperataloissa ja orkestereissa seurasivat toisiaan. Kiireisen 1980-luvun jälkeen Segerstam ryhtyi hiljalleen rauhoittamaan tahtiaan, kun perhe ja toisaalta itselle mieluisa opetustyö alkoivat vaatia yhä enemmän huomiota. Samalla oma sävelkieli ja musiikkifilosofia kristallisoituivat ja säveltäminen muuttui helpommaksi. Tätä kirjoittaessani Segerstamin sinfonioiden lukumäärä huitelee jo varmaankin yli 400:n. Sibelius sävelsi niitä seitsemän, Brahmsille riitti neljä.
Musiikki ei ole se mikä soi. Musiikki on sitä miksi se mikä soi, soi niin kuin se soi silloin kun se soi.
Minna Lindgrenin Segerstam-elämäkerta Leif Segerstam Nyt! ilmestyi jo vuonna 2005, maestron 60-vuotisjuhlien ympäristössä. Lindgren käytti pari vuotta kirjan tekemiseen, ja materiaalia onkin ollut hurjasti. Tavallisiin taiteilijaelämäkertoihin verrattuna Lindgrenillä oli haaste: miten kirjoittaa henkilöstä, joka on vielä mitä varmimmin elossa, suorastaan elämänsä vireessä.
Lindgren onnistuu tehtävässään mainiosti. Leif Segerstam Nyt! on ihan parhaita ja kiinnostavimpia muusikkoelämäkertoja, joita olen konsanaan lukenut. Fiksuna kirjoittajana Lindgren lausuu kirjan puolenvälin paikkeilla, että hänkin alkaa mennä sekaisin kaikissa Segerstamin vauhdikkaan elämän vaiheissa, joissa loistavat menestykset loistavien orkesterien kanssa seuraavat toisiaan. Niinpä hän päättääkin luopua tiukasta kronologiasta ja kirjoittaa viimeistään kirjan loppupuoliskolla enemmän temaattisesti assosioiden. Tämä “rapsodisempi” lähestymistapa palvelee lukukokemusta.
Lindgren pääsee pureutumaan monipuolisesti nimenomaan Segerstamin runsaudensarvena pulppuilevaan persoonaan. Muusikkous, musikaalisuus, taiteellisuus on tälle nerokkaalle miehelle kaikki kaikessa, mutta nerous ei tee Segerstamista ylpeää. Omanarvontuntoisen toki. Mutta hyvä ruoka, hyvät ystävät, nokkelat sanaleikit, naisseikkailut ja eläminen tässä ja nyt – niistä Segerstam ammentaa elinvoimaa. Nyt-hetki on Segerstamille ensiarvoinen. Se on lähtökohta sekä hänen omiin sävellyksiinsä että myös muiden säveltäjien teoksiin, joita johtaessaan hän pyrkii asettumaan säveltäjän – tai sävelvalitsijan – saappaisiin teoksen ydintä ja sen herättämiä emootioita etsiessään.
Leif Segerstam Nyt! olisi varmasti erilainen kirja, jos se kirjoitettaisiin nyt, sen verran Segerstamin elämässä on tämän vuosituhannen aikana ehtinyt tapahtua. 15 vuotta vanhana se on kuitenkin ikääntynyt hyvin. Minna Lindgrenin elävä teksti tavoittaa maestron oman äänen oivallisesti. Kaikkiaan Leif Segerstam Nyt! on oikein hyvä elämäkertatiiliskivi. Suosittelen!
