Sari Vuoristo: Matkatoveri

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kun näin kiiteltävän Vuoriston tämänsyksyistä novellikokoelmaa, päätin aloittaa tutustumisen tästä hänen ensimmäisestä romaanistaan.

Korusuunnittelija Taija ja säveltäjä Petri lähtevät lyhyen tuttavuuden jälkeen Italiaan, mihin Petrin kollega Georg on kutsunut tämän musiikkifestivaalien vierailijaksi. Kirjassa seurataan parin automatkaa Italiaan, vierailua Georgin luona ja musiikkijuhlilla, ja paluumatkaa jolla tapahtuu onnettomuus.

Aluksi tarinaa kerrotaan ulkopuolisen silmin. Henkilöistä hahmottuu selvimmin Taija, jonka ajatuksia ja ihmissuhteita lukija pääsee jakamaan. Tyyli on pohdiskelevaa ja sanaryöpyissään hiukan tajunnanvirtaistakin. Kuvakieli on usein osuvaa, joskus ei.

Teksti rauhoittuu jonkin verran kirjan loppupuolella, kun kertojaksi tulee Petri. Tapahtumatkin saavat rivakamman vauhdin, ja lopulta alkaa todella kiinnostaa, mihin tämä juttu päätyy.

Juonenkäänteet on koottu kuitenkin aika tavanomaisista ulkoisista aineksista. Sisäisen matkan kuvaushan tämä onkin. Taija on ihmisten suhteen rasittavasti tarkkailuasemissa ja varuillaan. Petrinä en ehkä sietäisi häntä. Enkä edes lukijana: olihan epistä mitä teki! Tuo ei ole moite. Kun kirja jää vaivaamaan, lukeminen on kannattanut.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 318 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...