Riikka-Maria Rosenberg: Ninon : Rakkauden mestari

Ninon, rakkauden mestari

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ninon de Lenclos oli ranskalainen älykäs ja sivistynyt kurtisaani, joka piti 1600-luvulla Pariisissa salonkia ja rakasti sekä henkisiä että ruumiillisia nautintoja. Riikka-Maria Rosenberg kertoo Ninonin elämästä kaunokirjallisessa romaanissaan Ninon

Ninon de Lenclos kasvaa äitinsä kanssa Pariisissa. Perheen isä, köyhä aatelinen, on lähtenyt maanpakoon, ja Ninonin lapsuus on niukka ja vaikea. Teini-ikäisenä Ninonin äiti parittaa tyttärensä ensin kardinaalille ja myöhemmin parlamentin neuvonantajalle. Äitinsä kuoltua Ninon saa valita vihdoin itse rakastajansa, ja hänen salongistaan tulee älymystön ja aateliston suosittu kokoontumispaikka. Aika ei valitettavasti ole Ninonin elämäntavalle suotuisa: rangaistukseksi hän joutuu karkotetuksi luostariin, ja häntä pilkataan kadulla. Ninonin elämässä on kuitenkin myös hyviä asioita, vaikka kirjassa onkin paljon surua ja sietämättömiä hetkiä. 

Ninon on historioitsija Riikka-Maria Rosenbergin kaunokirjallinen teos aiheesta, jota hän on tutkinut vuosia. Perehtyneisyys näkyy vuolassanaisessa romaanissa monin tavoin. Ninon on lupaava esikoisromaani. 

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...