Sisarukset Abdi ja Alva ovat päässeet pakoon maan vallanneilta hirviöiltä. He selvisivät rannikolle ja pääsivät kumiveneen kyytiin matkalle kohti Shetlandinsaaria. Siellä pitäisi olla turvaa ja myös isä, joka oli lintututkimusasemalla kaukana kotoa, kun hirviöt yllättäen hyökkäsivät ja romahduttivat koko yhteiskunnan.
Kyse on kuitenkin kauhukirjasta, ja asian todellinen laita kerrotaan itse asiassa jo kirjan nimessä: pakopaikkaa ei ole. Norjalaisen Ingvild Bjerkelandin Paha : Ei pakopaikkaa on yhtä lohduton kuin edeltäjänsä Paha. Shetlannissa norjalaisia pakolaisia ei oteta vastaan lämpimästi; heitä ei haluttaisi itse asiassa päästää maihin ollenkaan. Heidät suljetaan pakolaisleirille, joka vaikuttaa alkuun turvalliselta paikalta, mutta Abdi haluaisi vain jatkaa matkaa etsimään isää.
Edelleenkään tarjolla ei siis ole hyvän mielen kirjallisuutta, vaan lapset joutuvat vaikeuksiin sekä hirviöiden että ihmisten kanssa. Edellisessä osassa aikuisten pelottavuus ja arvaamattomuus tuntui karmivammalta kuin pedot, tässä painopiste on enemmän armottomasti hyökkäävissä pedoissa. Nuoret lukijat on huomioitu kirjassa siten, että vaikka hirviöt ovat hurjia ja ruumiita tulee, pahimmat julmuudet on vältetty.
Aivan edellisen osan tenhoon Ei pakopaikkaa ei yllä. Toisaalta avausosan lukeneet haluavat varmasti lukea, miten tarina jatkuu, sen verran jyrkkä oli edellisen osan lopetus. Tämän kirjan päätös tuntuu siltä, että tarina taitaa nyt jäädä tähän, ja ihan hyvä niin. Jonna Joskitt-Pöyryn suomennoksena sujuvasti etenevä tarina on kerrottu jälleen lyhyinä, vetävinä lukuina, jotka varmistavat, että sivut kääntyvät kuin itsestään.







