Arne Dahlin uuden dekkarisarjan pääosassa on komisario Eva Nymanin johtama Nova-ryhmä, jonka ensimmäinen tapaus on äärimmäisen vaarallinen. Teräsyhtiön toimitusjohtajan murha moottoritiellä linkittyy yhteen mainostoimistoyrittäjän räjäytyksen kanssa, ja pian ollaankin jo evakuoimassa Odenplanin vilkasta metroasemaa Tukholman keskustassa. Näyttää siltä, että terrorisarjaan liittyy Nymanin entinen esimies Lukas Frisell, joka epäonnistuneen tutkinnan jälkeen on viimeisten viidentoista vuoden aikana etääntynyt poliisivoimista ja itse asiassa koko yhteiskunnasta. Frisell on asunut vuosia metsässä, mutta survivalistin vaistot sanovat, että nyt on aika palata ihmisten ilmoille.
Pahan piirissä on Arne Dahlin aiemman tuotannon tapaan tiukkaa pohjoismaista jännäriä alusta loppuun. Luvut ovat lyhyitä ja leikkaukset nopeita, koko ajan tapahtuu. Korkeaoktaaninen terroristijahti pitkin ruotsalaisia metsiä olisi helppo kuvitella myös televisiosarjaksi. Nova-ryhmän henkilöhahmoista ei oikein vielä hirveästi perille pääse, mutta itsestään hieman epävarman johtajan Eva Nymanin viereltä etenkin nokkela ja peloton Shabir Sarwani sekä laatikkoviiniä termoksestaan kittaava Sonja Ryd nousevat kehittymiskelpoisiksi hahmoiksi dekkarisarjan seuraaviin osiin.
Jos hakee nopearytmistä dekkaria, jonka käänteet eivät ole aivan loppuunkalutuimmasta päästä, on Arne Dahlin Pahan piirissä oikein hyvä vaihtoehto. Nova-sarjan toinen osa Seitsemän vihjettä menee meikäläisellä lukulistalle.






