Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Toimittaja Johanna Backström Lernebyn Perhe julkaistiin jo keväällä, mutta olen oikeastaan iloinen, että kirja tuli luettua vasta nyt. Ruotsin jengiväkivalta on nyt otsikoissa enemmän kuin koskaan ja Einárin kuolema saa kirjan näyttäytymään hieman erilaisessa valossa, sillä käy ilmi että kirjan käsittelemä rikollisperhe kytkeytyy löyhästi myös Eináriin. Mutta palataanpa hetkeksi alkuun. Göteborgissa, Angeredin 50 000 ihmisen lähiössä on ongelma. Lukuisten rikosten uhrit muuttavat äkisti kertomustaan ja sekä uhrit että silminnäkijät vaikenevat; syyllisiä on mahdotonta saada vastuuseen ja poliisien on vaikeaa saada lähiöstä minkäänlaista otetta. Angerediin muodostuneen rinnakkaisyhteiskunnan taustalla on ennen kaikkea yksi suku: Al Asimit.
Lernebylle tämä Libanonista kotoisin oleva suku ei kuitenkaan ole mikään kaukainen mielenkiinnon kohde. Hän on vuosien mittaan tavannut suvun jäseniä henkilökohtaisesti ja tässä kirjassa hän tutustuu myös suvun päämieheen, karismaattiseen ja jopa miellyttävään Abu Nizariin. Imaamina työskentelevä Nizar on ristiriitojen mies. Häntä arvostetaan ympäri Eurooppaa ja hänet tunnetaan taistelustaan ääri-islamismia vastaan. Hän toimii myös konfliktien välittäjänä sukujen välisissä kiistoissa, mutta tässäpä piileekin se suuri ongelma.
Al Asimeille perhe ja suku ovat tärkeämpiä kuin mikään muu, ne ovat suorastaan elämän ja kuoleman kysymys. Se on ymmärrettävää, sillä heikon valtion Libanonissa sukuun luotetaan koska valtioon ei voi. Perheen kunniakulttuuri ei ole kuitenkaan heikentynyt vaikka Ruotsissa on asuttu jo vuosikymmeniä. Jos yksi suvun jäsen joutuu riitaan, muut sukulaiset tulevat häntä puolustamaan, tarvittaessa kostamaan ja jopa tappamaan. Klaaniajattaelussa suvun hyvä menee ulkopuolisten ja koko muun yhteiskunnan edelle. Siellä missä yhteiskunta on heikko, on tällaisen perinteisen sukujärjestelmän helppo vallata alaa, olipa kyse sitten Libanonista tai Ruotsista.
Kirjan alaotsikko kysyy onko perhe mafiosoja vai ruotsalaislähiön ongelmanratkaisijoita. Kirjan alkupuolella tätä kysymystä voi ehkä vielä pyöritellä päässään, mutta mitä pidemmälle kirja etenee, sitä synkempiä sävyjä se saa ja vastaus alkaa kallistua selkeästi mafiosojen puolelle. Suvun toiminnasta muodostuu aivan uskomattoman vyyhti, mutta mielenkiintoista luettavaa on myös se, miten Ruotsin poliisi on pyrkinyt vastaamaan haasteeseen.
Jännästi poliisilla näyttää olevan vähemmän vaikutusta sukuun kuin sosiaalipalveluilla. Viranomaisten yhteistö on johtanut mm. erään lapsen huostaanottoon, yhteen häätöön kaupungin asunnosta, sosiaalivakuutuskassa on kyseenalaistanut avustustuen eräälle suvun vammaiselle pojalle, tulli tarkastaa kaiken mitä he tuovat maahan ja niin edelleen. Jokainen viranomaistaho tarttuu heidän pienimpiinkin rikkeisiinsä. Suku kokee olevansa vainon kohteena, ja tietyssä mielessä he sitä ovatkin. Lerneby toki huomioi ettei kaikki suvun jäsenet suinkaan ole mitään kriminaaleja, ja heidän kannaltaan tilanne on ikävä. Jotkut ovat vaihtaneet kokonaan nimeään ja toiset jopa muuttaneet pois maasta.
Kirjan aihe on sellainen, että se usein kirvoittaa ihmisissä kommentteja siitä miten Ruotsi on mennyt maana pilalle. Kirjassa kuitenkin korostuu enemmän se näkökulma, että näistä ongelmista kärsivät paljolti toiset maahanmuuttajat. Lerneby mainitsee useista pakolaisista, jotka kauhukseen saavat huomata miten ovat paenneet sotatilanteesta vain päätyäkseen tilanteeseen, jossa heidän pitäisi uudelleen paeta, tällä kertaa järjestäytynyttä rikollisuutta.
Kirja antaa erityistä huomiota Marian tapaukselle. Hän on suosittu kahvilanpitäjä, joka joutuu velkojen perintäkohteeksi, sen jälkeen kun alkuperäinen velallinen, eli hänen ex-miehensä on paennut maasta. Koko velkaperintä on siinä mielessä aivan absurdi, että sille ei ole järjen mukaan minkäänlaista perustetta. Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, rikollisille se on käypä ansaitsemiskeino vaikka kohde olisi miten viaton ihminen. En paljasta tässä Marian kohtaloa mutta näyttää siltä, että toisille Ruotsi on turvallinen kansankoti ja toisille todellakin Euroopan vaarallisin maa.
Toimittaja Jussi Sippola kirjoittaa artikkelissaan tästä Ruotsin kahtiajakautuneisuudesta, ja samaa olisin toivonut myös Lernebyn kirjaan. Miksi nämä ongelmat ovat korostuneesti tiettyjen alueiden ongelmia, mitä virheitä on tehty ja mitkä syyt ja poliittiset päätökset ovat johtaneet tähän tilanteeseen? Kirja on ehdottomasti mielenkiintoinen tällaisenaan, mutta kirjan loppu olisi kaivannut syvempää analyysia ja jonkinlaista yhteenvetoa tilanteesta, joka ulottuisi Göteborgia ja Al Asimin suvun käsittelyä syvemmälle. Kirjan vahvuus on toisaalta sen henkilökohtainen ote. Perhe ei ole niitä tietokirjoja, jonka tapahtumat tuntuvat kaukaisilta ja faktat tylsiltä. Kirjaan ei voi olla uppoutumatta sen jälkeen kun sen lukemisen aloittaa. Siispä, mikäli Ruotsin tilanne kiinnostaa niin tähän kirjaan kannattaa todellakin tarttua, reportaasikirja parhaimmasta päästä.