Yashar Kemal: Poika ja lokki

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Isoäidin ja pikku Salihin otaltaminen Kemalin romaanissa eniten ’viehättää’ ja mukaansa tempaa.

Julmuri, elämän totuuksien opettama isoäiti ei hellyyttä liiemmin jakele: kaulankin katkaisisi lokilta, pojan hoivaamalta silmäterältä. Ei puhettakaan että lääkitsisi voiteillaan, vaikka Salih kuinka anelisi.

Niinä päivinä kun kirjaa ensimmäisen kerran hartaudella luin, olin  juuri palannut Turkista ja nähnyt Istanbulin, missä öisinkin sai kulkea kaikessa rauhassa, koska jokaisessa kadunkulmassa seisoi sotilas aseineen. Aistittavissa kuitenkin oli miten maassa kuohui: Kenraali Kenan Evrenin sotilasjuntta terrorisoi ja taisteli terrorismia vastaan. Vankilat täyttyivät, Amnesty tutki ja Hesari kirjoitti, kuinka teloituksia pannaan toimeen, kidutetaan ja pahoinpidellään.

Tuota taustaa vasten oli suorastaan helpottavaa lukea isoäidin ja Salihin välisistä kahakoista, kun uhkauksen kohteena ei kuitenkaan ole ihminen vaan eläin, pikkuisen pienempi paha. Välillä suorastaan nauratti, välillä itketti vihaisena kangaspuita kolkutteleva, sukkulaa mielialansa mukaan viskelevä isoäiti ja pojanpoika, joka yrittää taivutella mummoa luovuttamaan parantavia yrttejä ja voiteita siipirikkolokin hoitamiseksi.

Ei heru,  ei – vaikka kädelle suutelisi taikka vaikka takalistolle. Niinpä Salih kostaa satuttavilla sanoilla. Ja siitäkös isoäidin uhka kasvaa: siinä pelissä saattaa kuristua lokin mukana koko poika!

Pojalla on keinonsa selviytyä karusta arjesta: mielikuvitus, fantasia – yhtä totta tai epätotta kuin ympäröivä todellisuus.

Monitasoinen on tämä Kemalin Keltaiseen kirjastoon kelpuutettu kirja. Voisi sen lukea monella muullakin tavalla, ainakin painopisteen voisi siirtää laajempaan, yhteiskunnallisempaan sanomaan, mutta  sitä varten olkoot nuo Amnestyn kidutusraportit, Hesarit ja muut dokumenttikanavat.

Itse luin sen näin, aivan samalla tavoin kuin kolmekymmentä vuotta takaperin, sillä taidettahan tämä on, sellaiseksi tulkittavaa, vaikka näiden taiteittensa takia tekijä sai kuulla kunniansa monta kertaa vankilatuomioita myöten. Kirjallisuuden Nobel-palkintokin kiersi Ruotsissa vuosia maanpaossa asuneen Kemalin, vaikka vähintään yhtä hyvin olisi hän sen ansainnut kuin maanmies Pamuk vuonna 2006.

Uudemman vastaavan kaltaisen, myös väkivaltaisen ja rumakielisen, ja vaikuttavan isoäiti-lapsenlapsitarinan luin Venäjältä vastikään: Pavel Sanajevin Haudatkaa minut jalkalistan taakse.

Yaşar Kemal (Kemal Sadik Gökçeli) kuoli helmikuun viimeinen päivä vuonna 2015 yli yhdeksänkymmenen vuoden iässä (syntymävuosi epäselvä – 1922 tai 1923). Lopulta vallanpitäjienkin hyväksymänä.

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *