Tuija Lehtinen: Roskisprinssi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tuija Lehtisen Roskisprinssi on vauhdikas nuortenkirja, joka vie nopeasti mukanaan alusta loppuun.

Kirjan päähenkilönä on 17-vuotias Jed, joka syntymäpäivänään päättää aloittaa kaiken alusta. Hän leikkaa hiuksensa ja lähtee kotoaan sanaakaan sanomatta. Jed hyppää junaan eikä tiedä määränpäätään. Lopulta Jed päätyy pieneen itä-suomalaiseen kaupunkiin ja alkaa etsiä sieltä töitä. Asunnoton Jed saa kaverikseen kulkukoiran nimeltään Jesse James. Jed ja Jesse saavat kaupungin asukkaat hieman hämilleen ja sekaisin. Etenkin nuoret tytöt sekoittavat Jedin päätä ja Jed tyttöjen päätä. Päällimmäisenä mieleen jää räväkkä ja suorasanainen Lulu, jonka kanssa Jed ei tiedä mitä ajatella.

Kesän kuluessa Jedillä on jo useampikin työpaikka. Sattumalta hän törmää kaupungilla alkoholisoituneeseen romunkerääjä Veeraan ja saa itselleen yösijan. Jedin elämä alkaa siis asettua uomiinsa työn ja asunnon kannalta. Kirja jättää kuitenkin ison kysymyksen taakseen. Asettuuko Jed paikoilleen?

Kirjassa on tottakai mukavasti myös romantiikkaa ja nuorten rakkaussekoiluja. Hahmoja on monta ja välillä piti jäädä miettimään nimiä… kuka kukin on? Etenkin Jedin vuokraemäntänä toimiva Veera on kiinnostava henkilö. Myös Jesse James-koiran mukana olo lämmittää lukijaa.

Kirja on tuttua ja turvallista Tuija Lehtistä. Kevyttä kesälukemista nuorisolle, mutta miksei vähän vanhemmillekkin. Kirjasta on tehty elokuva, joka sai ensi-iltansa heinäkuussa 2011, sen on ohjannut Raimo O. Niemi.

Lina

Lukemista rakastava Lina oppi lukemaan 5-vuotiaana ja sen jälkeen kirja onkin ollut kädessä lähes aina. Lina tykkää etenkin dekkareista ja suomalaisten kirjailijoiden teoksista, mutta lukee mielellään myös jotain uutta ja erilaista! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 290 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...