Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Brittikirjailija Aldous Huxley tunnetaan parhaiten klassikkodystopiastaan Uljas uusi maailma (1932), jossa tulevaisuuden yhteiskunta kuvataan äärimmilleen viedyn kapitalistisena ja ahdistavan totalitaristisena. Huxleyn viimeiseksi jääneessä romaanissa Saari (1962) käännetään tämä asetelma toisin päin. Saari on utopia, ihanneyhteiskunta, kuvaus siitä, miten hyvän elämän voi perustaa muullekin kuin rahan ja vallan tavoittelulle.
Will Farnaby on jossain päin Kaakkois-Aasiaa sijaitsevalle Palan saarelle haaksirikkoutuva toimittaja ja jonkinlainen suurliikemiehen edusmies. Palan eristäytynyt yhteisö on sukupolvien ajan elänyt omalla tavallaan. Vaikka saarella on hyvää teknistä osaamista ja laajat öljyvarat, ei niitä juurikaan hyödynnetä, sillä asukkaiden oma hyvinvointi ei niitä kaipaa. Sielun ja ruumiin kunto käyvät käsi kädessä – meditaatiolla, suggestiolla ja seksuaalisuudella on jokapäiväinen ja tärkeä rooli saarelaisten elämässä. Palalaisten perhekäsitys on sangen erikoinen: lasten kasvatusvanhemmuus jaetaan ison yhteisön kesken, ja kaikkia ihmisarvoa ja omia vahvuuksia kunnioitetaan.
Juonta Saaressa ei oikeastaan ole kuin nimeksi. Suurimmalta osaltaan tarina kulkee Willin ja saarelaisten välisissä keskusteluissa, kun Will pääsee tutustumaan saaren eri instituutioiden toimintaan. Pelkän utopian seassa on välillä tummempiakin sävyjä, jotka tiivistyvät naapurisaari Redangin pyrkimyksissä kaapata rauhanomainen Pala valtapiiriinsä.
Ville-Juhani Sutisen käännös sisältää kattavan esipuheen sekä pitkän viiteosion, jota Sutinen perustelee sillä, että Saari liikkuu jossain kaunokirjallisuuden ja esseistiikan välimaastossa. Ratkaisu on hyvä: asioihin pääsee paneutumaan syvemmin, jos haluaa, mutta toisaalta kirjan voi lukea myös (melko suoraviivaisena) romaaninakin.
Aldous Huxleyn 1960-luvulle sijoittuvasta utopiasta voimme yhä oppia jotain, aika paljonkin. Kannattaa lukea!
