Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Lintuoppaita maailmassa riittää, mutta ne on usein kerrottu aika lakonisesti ja teknisin termein. Andreas Tjernshaugen ottaa kirjassaan Tiaisten salainen elämä hieman erilaisen lähestymistavan. Hän tarkastelee tiaisia kotipihaltaan käsin ja kamerapöntön avustuksella vuoden ajan, ja millaista draamaa tähän vuoteen sisältyykään: mustasukkaisuutta, naapuririitoja, oivalluksia ja huolenpitoa. Tjernshaugen ei kuitenkaan pyri inhimillistämään lintuja kertoakseen hyvän tarinan, vaan tiaisten ja eläinten persoona on oikeasti tällä hetkellä kuuma tutkimusala.
Pitkään biologisessa ja erityisesti etologisessa tutkimuksessa välteltiin ajatusta, että eläimillä olisi yksilöllisiä piirteitä. Eläimen persoonaa osoittava käyttäytyminen haluttiin nähdä satunnaisena tai ainakin merkityksettömänä. Nykyään tiedetään paremmin, mutta suuri kysymys on, mikä saa saman lajin yksilöt reagoimaan samoihin asioihin eri tavoin – vaikka ne olisivat samaa kantaa ja eläisivät samoissa olosuhteissa. Mainittakoon tässä yhteydessä, että biologisesta näkökulmasta persoonallisuus tarkoittaa yksinkertaisesti yksilön toistuvaa ja vakaata käyttäytymistyyliä, joka eroaa muista saman lajin yksilöistä.
Ehkäpä se, että tiaisetkin ovat yksilöitä, ei kuitenkaan ole evoluution valossa niin suuri mysteeri. Toisaalla kirjassa kirjoitetaan tiaisten odotettua paremmasta ongelmanratkaisukyvystä, joka vaikuttaa niiden jokapäiväiseen elämään. Aivan kuten ihmisissäkin, jotkut tiaiset ovat fiksumpia kuin toiset, ja tämä heijastuu niiden elämään monin tavoin. Hyvät ongelmanratkaisijat ovat taitavampia hankkimaan ravintoa ja ne myös säästävät voimiaan, koska saavat hankittua poikasilleen riittävästi ruokaa vähemässä ajassa. Siten ne voivat lopettaa ”työpäivänsä” aikaisemmin.
Ongelmanratkaisutesteissä pärjänneet emot myös munivat hieman keskimääräistä enemmän ja saivat hieman useampia poikasistaan siivilleen. Toisaalta jostain syystä fiksujen emojen parissa oli enemmän niitä, jotka hylkäsivät pesänsä ja poikasensa. Ehkäpä ne ovat verrokkejaan herkempiä häiriöille, mutta sitä, mistä tämä ero johtuu, ei tiedetä.
Läpi kirjan tiaisista ja niiden käyttäytymisestä muodostuu kuva, jossa linnut eivät vain toista geneettisesti periytyvää käytöstä, vaan se muokkautuu joustavasti ympäristön, kokemusten ja jopa toisten yksilöiden esimerkin mukaan. Kovin arkisista linnuista paljastuukin paljon yllättäviä puolia.
Se, että Tjernshaugen tarkasteltavaksi päätyivät erityisesti tiaiset, on sikäli loogista, että ne ovat hyvin yleisiä lintuja. Tali- ja sinitiaiset (eli tämän kirjan päähenkilöt) ovat sopeutuvaisia ja myös näyttävät selviytyvän ilmastonmuutoksen asettamista haasteista paremmin kuin monet muut lajit, sillä ne ovat jopa yleistyneet sitten 1980-luvun. Sen sijaan kottaraiset ja harmaavarpuset ovat vähentyneet voimakkaasti, samoin pajulinnut. Itse asiassa kolmessakymmenessä vuodessa viidesosa koko maailman lintukannasta on kadonnut, Tjernshaugen kirjoittaa.
Niin kai se on, että harva luontoa käsittelevä kirja voi nykypäivänä olla hirvittävän optimistinen. Silti, päällimmäisenä tästä kirjasta jää mieleen kauneus. Eikä pelkästään siinä mielessä, että luonto yllättää jälleen kerran nerokkuudellaan, vaan Tiaisten salainen elämä on myös hyvin kaunis kirja. Kirjan taitto, typografiset ratkaisut, valokuvien käyttö ja Hermod Karlsenin hienot lintukuvitukset luovat yhdessä teoksen jota haluaa pidellä kädessään. Jos lintujen maailma ja oman takapihan tapahtumat lainkaan kiinnostavat, tähän luontoteokseen kannattaa ilman muuta tutustua!