Tom Mustill: Kuinka puhua valasta : Tutkimusmatka eläinten viestinnän tulevaisuuteen

Kuinka puhua valasta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vuonna 2015 Tom Mustill oli melomassa ystävänsä kanssa Kalifornian rannikolla, kun ryhävalas yllättäen ponkaisi merestä aivan heidän vierestä ja rojahti kajakin päälle. Jollekin toiselle tämä vaaratilanne olisi saattanut olla traumaattinen kokemus, mutta Mustillille se muutti hänen elämänsä suunnan. Tapauksesta kuvattu video näyttäisi osoittavan, että valas huomasi kajakin viime hetkellä ja yritti välttää osumasta siihen. Mitä valaan päässä oikein liikkui? Pyrkikö se todella väistämään Mustillia ja hänen ystäväänsä?

Tästä kysymyksestä alkaa Mustillin matka ymmärtää valaiden maailmaa. Hän tutustuu kertomuksiin ihmisten ja valaiden kohtaamisista, mutta ennen kaikkea hän tapaa lukuisia ihmisiä, jotka tutkivat valaita elääkseen. Näihin ihmisiin kuuluu muun muassa (kirjaimellisesti!) valaiden sisuksiin uppoava anatomi Joy Reidenberg sekä kuuluisa valastutkija Roger Payne, joka yhdessä Scott McVayn kanssa ensimmäisinä ymmärsi, että ryhävalaat laulavat. Heidän vuonna 1971 julkaistu tutkimuksensa oli sensaatio, joka auttoi suurta yleisöä kiinnostumaan valaista ja siten se myös edesauttoi valaiden suojelua. Vaikka valaiden luonnonsuojelullinen tilanne onkin parantunut, emme kuitenkaan vieläkään tiedä miksi valaat laulavat, saati sitten, että ymmärtäisimme laulun sisällöstä yhtään mitään.

Myöhemmin Mustill pääsee tutustumaan delfiinin ääntelyä kuvaavaan spektogrammiin, joka antaa selkeän kuvan miten haastavaa valaiden ja delfiinien kommunikaation tutkiminen on. Mitä yksittäinen äänikäyrä tarkoittaa? Onko se lause, vai kenties sana, ja mihin se edes loppuu tai mistä se alkaa? Mikä osa eläinten ääntelystä on viestiä välittäviä signaaleja ja mikä pelkkää kohinaa, kuten yskäisyjä ja huokauksia?

Nykyään kuitenkin ymmärrämme, että ainakin joillakin valas- ja delfiinilajeilla on omat kulttuurinsa ja jopa omat murteensa. Mustill nostaa esimerkiksi kaskelotit, jotka eivät suinkaan kaikki kommunikoi samalla tavalla, vaan eri populaatioilla on omat naksauttelumurteensa ja nämä ”akustiset klaanit” myös elävät eri tavoin. Kykenevätkö eri kaskelottipopulaatiot edes ymmärtämään toisiaan on avoin kysymys. Valaille ja delfiineille on joka tapauksessa ominaista korkea sosiaalisuus, mikä vaatii enemmän aivokapasiteettia kuin mitä yksinelävä eläin tarvitsee. Ne solmivat liittoutumia ja suunnittelevat saalistusstrategioita, joita ne opettavat parven nuoremmille yksilöille ja niillä on samanlaisia sosiaalisia verkostoja kuin ihmisapinoilla ja ihmisillä, Mustill kirjoittaa.

Vangittuja eläimiä tutkittaessa delfiinien kommunikaatiosta on löydetty paljon luonnollisen kielen ominaispiirteitä. Tällaiset keinotekoiset tutkimustilanteet eivät kuitenkaan kerro mitään siitä miten eläimet viestivät luonnollisessa elinympäristössään, jossa niiden viestintäjärjestelmät ovat kehittyneet, Mustill toteaa. Etsiessämme todisteita kielestä, joka muistuttaisi omaamme, olemmekin pakottaneet eläimet täysin luonnottomiin tilanteisiin. Yksinäiset, ihmisten kasvattamat eläimet eivät myöskään anna kuvaa siitä miten eri yksilöt ja saman lajin eri populaatiot kommunikoivat. Voi myös kysyä miten voimme saada tietoa näiden eläinten kulttuureista, jos tutkiminen tarkoittaa sitä, että eläimet viedään pois omista kulttuuripiireistään?

Mustill pohtii miten valaiden ja delfiinien elinympäristö ja aistit eroavat niin kovasti omastamme, että niiden ymmärtäminen voi olla mahdotonta, jos emme pysty havainnoimaan ja tallentamaan niiden ääniä jatkuvasti. Onneksi juuri tässä asiassa olemme ottamassa suuria harppauksia eteenpäin.

Kirjan jälkimmäinen puolisko keskittyy tämän hetken suurimpiin edistysaskeleihin, algoritmeihin ja koneoppimiseen, jotka alkavat olla biologiassakin olennainen osa alan työkalupakkia. Biologit ovat saaneet tekoälyn avulla selville, että uroshiirillä on kosiolauluja ja, että ne ääntelevät eri tavalla kutsuessaan tovereita leikkiin, odottaessaan maukasta ruokaa ja ollessaan pahoillaan. Tutkija Julie Oswald puolestaan sai tekoälyn avulla selvitettyä, että delfiineillä on kaikkiaan noin 565 erityyppistä vihellystä. Ei kuitenkaan vielä tiedetä mitä nämä akustiset yksiköt tarkalleen ottaen merkitsevät.

Lupaavaa kehitystä edustavat teknologit Aza Raskin ja Britt Selvitelle, jotka ovat perustaneet keinoälyä hyödyntävän The Earth Species Project -järjestön. Matemaattiseen analyysiin perustuva koneoppiminen löytää kielten sisäisiä ja kielten välisiä rakenteita, ja Aza ja Britt ovat vakuuttuneita, että tämä Google-kääntäjästäkin tuttu teknologia sopii myös eläinten viestinnän tulkitsemiseen. Ihmisillä on Silbo gomeron kaltaisia vihellyskieliä, ja jos tietokoneet voidaan opettaa kääntämään vihellyskielestä toiseen, ne luultavasti sopivat myös delfiinien vihellysten analysointiin.

Drooniteknologia puolestaan tekee valaiden liikkumisen seuraamisesta ja niiden ääntelyn äänittämisestä helppoa, eivätkä ne häiritse valaita läsnäolollaan. Tekoäly etsii tunnistettavia säännönmukaisuuksia valaiden liikkeistä, minkä jälkeen tiedot yhdistetään tekoälyyn, joka etsii säännönmukaisuuksia niiden ääntelystä. Mahdollisuus yhdistää ääntely käyttäytymiseen on huikea edistysaskel, joka auttaa ymmärtämään, mitä tietyt äänet tarkoittavat.

Mustill tutustuu myös kunnianhimoiseen CETI-suurprojektiin, johon osallistuu suuri määrä eri alojen tiedemiehiä. Projektissa seurataan tiettyä kaskelottipopulaatiota sellaisella arsenaalilla huipputeknologiaa drooneineen, kuuntelulaitteineen ja robottikaloineen, että kuvauksen voisi kuvitella olevan pikemminkin scifielokuvasta. Valmista pitäisi tulla vuonna 2026, joten nyt jos koskaan elämme mielenkiintoisia aikoja. Näyttää siltä, että tieteidenvälinen yhteistyö yhdistettynä Piilaakson teknologiaan ja kunnianhimoon voi vihdoinkin olla etsimämme läpimurto. Minkälaisia vaikutuksia tällä läpimurrolla voisi olla ihmisten luontosuhteeseen on oma kysymyksensä, jonka äärelle Mustill vielä pysähtyy kirjan loppupuolella.

Olipas mukavaa vaihteeksi uppoutua tietokirjaan, jonka lukemisesta tulee olo, että maailma on menossa parempaan suuntaan! Olen lukenut eläinten kommunikaatiosta kyllä aikaisemminkin, mutta en tiennyt minkälaisia edistysaskeleita alalla on otettu ihan viime vuosina. Vaikka kirjassa sivutaan myös muiden eläinten kommunikaatiota, fokus on enimmäkseen valaissa ja delfiineissä, mikä on ihan ymmärrettävää – ovathan ne luultavasti ensimmäisiä eläinlajeja, joiden kieltä opimme ymmärtämään. Teija Hartikaisen sujuvasti kääntämä Kuinka puhua valasta on aiheesta kiinnostuneille todella innostavaa ja ajankohtaista luettavaa, suosittelen!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 261 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...