Linda Bondestam ja Annika Sandelin: Varislaulu Pohjolan lapsille

Varislaulu Pohjolan lapsille -kirjan kannessa on vaaleanpunaisella taustalla maalaus tanssivasta variksesta.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämän kirjan on julkaissut Luckan, suomenruotsalainen tiedoitus- ja kulttuurikeskus, osana Barnens rätt på jorden här i Norden -hanketta. Kirjan taustalla on kertoa lapsille tietoa sekä lasten oikeuksista että elämästä pohjoismaissa. Keinona on riimitelty kuvakirja. Sen on kirjoittanut Annika Sandelin ja suomeksi kääntänyt Henriikka Tavi. Kuvitus on Linda Bondestamin käsialaa. 

Kirjan pääosassa liihottaa raakkuva varis, joka kiertelee pitkin Pohjoismaita ja esitellään lapsia monenlaisissa touhuissa. Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin lisäksi poiketaan Ahvenanmaalla, Färsaarilla, Grönlannissa ja Saamenmaalla. Runoissa esitellään eri maiden paikallisia erityispiirteitä ja käydään läpi lasten oikeuksia. 

Olemme lapsia, puhumme teille.
Tuleva maailma kuuluu meille.
Meillä on oikeus turvaan, huomaan,
elävään luontoon, veteen, juomaan.
Oikeus olla itsestään ylpeä.
Oikeus leikkiä, laulaa, kylpeä.

Runot ovat perinteistä riimirunoutta. Riimit ja rytmit soljuvat pääsääntöisesti oikein sujuvasti ja runojen lukeminen ääneen on helppoa. Bondestamin monista kirjoista tuttua tyyliä edustava kuvitus antaa runoille hyvää taustatukea. Kirja ilmestyi samaan aikaan suomen ja ruotsin lisäksi myös pohjoissaameksi Ritva Torikan käännöksenä. Hauska ja värikäs kirja tarjoaa leikkisyytensä ohessa tärkeää muistutusta lasten oikeuksista.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...