Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ruotsalaisia ja muitakin pohjoismaisia dekkareita ilmestyy niin paljon, että tuntuu välillä ihan toivottomalta pysyä mukana niiden virrassa, vaikka kuinka lajinharrastaja olisinkin. Niinpä olen valitettavasti jättänyt väliin Camilla Greben kirjat, mikä osoittautui olevan vallan synti ja häpeä, niin kovasti pidin tästä uusimmasta.
Veteen piirretty viiva kertoo uusperheestä. Ranskasta Ruotsiin muuttanut marokkolaistaustainen Samir on menettänyt auto-onnettomuudessa ensimmäisen vaimonsa ja toisen tyttäristään. Kantaruotsalainen Maria, jolla on tilapäisestä suhteesta syntynyt pieni Down-poika Vincent, rakastuu häneen tulisesti, ja perhe-elämä alkaa hyvin, jollei melkein idyllisesti, kun Maria hoitaa kasvimaata yhdessä teini-ikäisen tytärpuolensa Yasminin kanssa ja juttelee tälle luottamuksellisesti. Yasmin ja Vincentkin ovat ylimmät ystävät.
Mutta Yasmin muuttuu: koulutyö jää sivuun, kun ulkonäön loputon korostaminen, poikaystävät, bileet ja lopulta huumeet astuvat kuvaan. Sitten Yasmin katoaa. Poliisit, kärjessä rikostutkija Gunnar Wijk (lieneekö aivan tarkoituksellisesti Maria Langin tutun Christer Wijkin sukunimikaima?), alkavat pitää katoamista henkirikoksena – ja kaiken huipuksi Samiria syyllisenä. Voisiko mies surmata oman tyttärensä? Vai onko Samir näennäisestä maallistumisestaan huolimatta saattanut tehdä islamilaisen kunniamurhan, koska ei hyväksynyt tyttärensä elämäntapaa?
Tapausta valotetaan monen henkilön näkökulmasta, ja tämän tekniikan Grebe hallitsee mestarillisesti. Lukija saa tietää paljon, monessa kohtaa tietysti enemmän kuin poliisit ja muut kirjan henkilöt. Mutta voiko kaikkeen tietoon luottaa? Ei kirjan alkuperäinen nimi kai suotta ole Alla ljuger, “kaikki valehtelevat”. Onko esimerkiksi kehitysvammainen Vincent rehellinen, tai onko kaikki hänelle annettu tieto oikeellista? Entä Samir sitten, hän jota murhasta epäillään? Millainen on Gunnar elämässään ollut, tuo vaimonsa kuoleman jälkeen aikamoiseksi seksiaddiktiksi tullut?
Veteen piirretty viiva oli siis oikein mielenkiintoista luettavaa. Ruotsalaisen kansankodin ominaisuudet piirtyivät hienovaraisesti esiin etenkin Samirin marokkolaisia juuria vasten, ja keskushenkilö Marian luonnekuva oli hyvin uskottava. Greben kieli ja varmaankin sitä myöten Sari Kumpulaisen suomennos soljuivat kauniisti. Juonen kuljetus oli minusta mestarillista; kuten aidolle dekkarille sopii, lukijaa kuljetetaan suunnasta toiseen, ratkaisumahdollisuudesta toiseen, kunnes se lopullinen yllättää ja hämmentääkin. Jollen olisi niin perin ihastunut viimeaikaisiin Håkan Nesserin dekkareihin, veisi Veteen piirretty viiva varmastikin tämän vuoden parhaan dekkarin paikan listoillani.
