Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Emma Clinen Vieras oli hämmentävä lukukokemus: suhteellisen vähän sivuja, mutta ainakin minulle jonkin verran vaativa. Ei niin, että teksti olisi ollut vaikealukuista, mutta jollain tavalla 22-vuotiaan Alexin elämäntapaan samastuminen tuntui kovin työläältä. Alex on vieras monellakin lailla.
Kirjan juoni on äkkiä kuvattu, koska se ei ole tässä teoksessa varsinaisesti keskeistä. 22-vuotias Alex on tottunut elämään toisten siivellä, ja nyt hän on löytänyt todella ison siiven, itseään pari kertaa vanhemman ja moninkertaisesti rikkaamman Simonin. On helppo esittää fiksua ja filmaattista tämän juhlissa ja varastaa vahvoja kipulääkkeitä selvitäkseen sosiaalisesti. Mutta sitten suhteeseen tulee ryppy yhtä rämisten kuin Simonin autoon, jonka Alex kolaroi, ja niin hän saa lähteä. Alexilla ei ole kotia, ei rahaa, ei ruokaa, ei kunnolla toimivaa puhelinta ja lääkkeitäkin vain vähän. Niin on löydettävä uusia mesenaatteja, joita pettää ja joilta varastaa. Mutta olisikohan Simon kuitenkin vielä tavoitettavissa? Sitä kohden siis.
Kuten ylläolevasta saattaa helposti arvata, Alexin persoona ei ollut juurikaan mieleeni enkä usko, että kovinkaan moni muukaan haluaisi Alexia kaverikseen penkomaan kylpyhuoneen kaappejaan, mutta on aivan toinen asia, kuinka taitavasti hänet on kuvattu. Siinä Cline on mestarillinen. Hän ei selittele liikoja eikä aukikirjoita sellaista, minkä lukija hoksaa rivien välistäkin. Kun Alex joutuu lähtemään Simonin huushollista, hän pohtii pakatessaan vaatteitaan:
”Alex harkitsi jättävänsä kaiken, minkä Simon oli hänelle ostanut – viskaavansa kaikki vaatteet kasaksi sängylle – mutta jo sitä ajatellessaan Alex tiesi, ettei missään nimessä tekisi niin. Hän voisi myydä osan vaatteista, jos olisi pakko. Oli ollut tyhmää irrottaa hintalaput. Olettaa, että tässä uudessa elämässä oli mitään pysyvää.”
Lähes joka yöksi löytyy uusia miehiä, lopuksi jopa alaikäinen poika, jonka luona punkata. Tämä nuori mies ei tee epämiellyttävän tunkeilevia kysymyksiä, häneltä saa ruokaa ja hänen kotoaan löytyy hyödyllistä varastettavaa. Alex on vieras, hän ei yritäkään etsiä pysyvyyttä, vakaita ihmissuhteita tai jotain niin pelottavaa kuin rakkautta; Simon oli ehkä kuitenkin lähimpänä tällaista, mutta sen Alex huomaa vasta menetettyään hänet.
Kirjan takakannesta löytyy pätkä Guardinin arvostelusta: ”Suloinen ja mukaansatempaava, silti uhkaava. Upean älykäs ja vangitsevan omaperäinen tapaus.” Mitään suloista en Alexin tarinasta siis löytänyt, uhkaavaa sitäkin enemmän. Älykkyyttä – varmasti. Mutta jollain tavalla Alex oli järkyttävän pinnallinen, hän oli kuin pinnallisista pinnallisin somen influensseri, paitsi ettei hän päivitä mitään someen. Eihän hänellä ole edes kunnolla toimivaa puhelintakaan, vain jokin vanha rämiskä, jonka kautta menneisyys salaperäisen Domin merkeissä painostaa häntä.
Ja omaperäinen tämä romaani oli, siinä olen ehdottomasti samaa mieltä Guardianin kanssa. En muista oikeastaan koskaan lukeneeni mitään vastaavaa; ehkä tekisi mieleni kysäistä, että kuvaako Vieras nykyajan vierautta ja pinnallisuutta ja ulkoisten arvojen palvontaa, mutta tämä saisi minut toisaalta kuulostamaan järkyttävän vanhalta, mikä tietenkin olen, ja toisaalta unohtamaan sen vuosituhantisen totuuden, että edellinen sukupolvi on aina kauhistellut jälkimmäistä. Ei siis sellaista. Mutta lukekaa tämä kirja, lukekaa, ja muodostakaa oma mielipiteenne.
