Teivo Teivainen: Yritysvastuun umpikuja

Yritysvastuun umpikuja

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Teivo Teivaisen Yritysvastuun umpikuja on lyhyt tietokirja, jossa pyritään perustelemaan, miksi koko konsepti ”yritysvastuusta” on vain silmälumetta, jolla suuryritykset pyrkivät välttämään aitoa yhteiskunnallista vastuuta.

Teivaisen mielestä suuryrityksillä on suunnatonta poliittista ja yhteiskunnallista valtaa, vaikka ne eivät aktiivisesti pyrkisikään rahoittamaan politiikkoja, puolueita tai lobbaamaan tiettyjen lainsäädäntöjen puolesta. Jo se, että suuryritys palkkaa satoja tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa, vaikuttaa toiminnallaan ympäristöoloihin tai myy jotain palvelua, jota miljoonat tarvitsevat elääkseen, tekee yrityksestä poliittisen toimijan. Tämän välillisen poliittisen vaikutusvallan vuoksi Teivaisen mielestä yrityksien pitäisi avautua yhteiskunnan tai sen työntekijöiden demokraattiselle ohjaukselle.

Samaan aikaan liberaaliekonomistit, kuten Milton Friedman ja Björn Wahlroos, pitävät kammottavana ”vapaudenriistona”, jos yrityksiltä alettaisiin vaatia samoja asioita kuin valtion hallitukselta, joka on tunnustettu poliittinen toimija. Friedmanin ja Wahlroosin mukaan osakeyhtiöiden ainoa tehtävä on tuottaa maksimaalista voittoa osakkeenomistajille ja kaikki muu on vain ”häiriötä”, joka hidastaa markkinoiden näkymättömän käden itseohjautuvaa varallisuuden jakoa.

Tämän vuoksi molemmat ekonomistit vastustivat koko ”yritysvastuun” konseptia, joka heidän mukaansa voi aiheuttaa sen, että yrityksen työntekijät alkavat vaatia, että hekin saavat päättää yrityksen asioista osakkeenomistajien kanssa!

Teivainen käyttää Friedmanin ja Wahlroosin omia argumentteja heitä vastaan, perustellakseen sen, että suuryritykset ovat poliittisia, eikä mikään ”sentti per ostettu suklaalevy menee eteläamerikkalaisen koulun rakentamiseen” tapainen yritysvastuupropaganda toimi, jos samainen suuryritys käyttää lähes orjatyövoimaa tehtaissaan tai saastuttaa paikallisia jokia.

Teivaisen mielestä suuryritysten olisi luovuttava yritysvastuun käsitteestä ja myönnettävä olevansa poliittisia toimijoita ja avauduttava samoille demokratisointiprosesseille kuin valtion organisaatiot tai valtion säädäntävallan alla olevat yhteiskunnalliset asiat.

Yksi kiinnostavimmista huomioista, mitä Teivainen nostaa esiin, on talousliberaalien tapa käsitellä globaalin mittakaavan suuryrityksiä kuin ne olisivat yksittäisiä ihmisiä, joihin pätevät ihmisoikeudet. Olen itsekin vähän ihmetellyt tätä käsitystä, mikä on vallassa monissa taloudellista liberalismia käsittelevissä kirjoissa.

Teivaisen mielestä yritykset, joilla on tehtaita ympäri maailmaa ja joilla on rahaa palkata kehittyvien maiden kuolemanpartioita hävittämään ”tiellä” olevia alkuperäiskansoja, eivät ansaitse samoja oikeuksia kuin yksittäinen ihminen. Tästä alkavat sitten kirjan semanttiset ja lainsäädännölliset pohdinnat, jotka pyrkivät perustelemaan, miksi suuryritys ei ole ihminen ja miten sitä pitäisi vaatia noudattamaan yhteiskunnallisia pelisääntöjä tiukemmin ja avata sen työntekijöille enemmän vaikuttamismahdollisuuksia omassa työpaikassaan.

Teivainen kuitenkin ottaa suunnattoman riskin kirjassaan ja vertaa suuryritysten itsesääntelylogiikkaa avioliiton sisäiseen raiskaukseen. Tietenkin kirjailija vakuuttaa, että hän ei trivialisoi raiskauksia, vaan käyttää sitä hahmotellakseen, miten järjetöntä on suuryritysten valvoa itse itseään valtion sijaan.

Teivainen kertoo, että vielä 90-luvulla Suomessa avioliiton sisäinen raiskaus oli sallittua ja monet vastustivat sen kieltoa, koska se voisi rajoittaa aviomiehen vapautta ja mahdollistaa valtion totalitarististen voimien tunkeutumisen kodin piiriin. Moni politiikko argumentoi silloin, että vaimolla on oikeus erota aviomiehestään, jos tämä ei pidä aviomiehen pakotetusta seksistä, joten ei tarvitse kieltää avioliiton sisäistä raiskausta.

Jotkut politiikot jopa argumentoivat, että vaimot tulisivat käyttämään uutta lakia riistääkseen aviomiehiltään vapaudet! Heidän mukaansa oli parasta antaa avioparien valvoa itse itseään, eikä tuoda valtiota makuuhuoneeseen. Teivaisen mielestä suuryrityksille sovelletaan samaa argumentointia. Koska me kriminalisoimme loppujen lopuksi avioliiton sisäisen raiskauksen, antaen näin valtiolle oikeuden säätää perhe-elämää, niin meidän pitäisi yhtä hyvin avata yrityksen sisäinen johto valtion tarkasteltavaksi, jotta yrityksen sisäinen toiminta ei riko ihmisoikeuksia.

Vaikka olen samaa mieltä, että nyt suuryritykset voivat tehdä melkein mitä tahansa ilman konkreettisia seuraumuksia, niin jättiläismäisten organisaatioiden vertaaminen avioliiton sisäiseen raiskaukseen kuulostaa vähän liian mauttomalta. Tämä oli ehkä suurin negatiivinen osa tätä kirjaa; muuten ehdotus, että suuryritysten johto pitäisi olla työntekijöiden tai jopa yhteiskunnan päätettävissä ja millä hetkellä tahansa vaihdettavissa, kuulostaa hyvältä idealta.

Kuten voitte huomata, kirja on vasemmistolainen, mutta selvästi Teivainen pelkää, että häntä haukutaan kommunistiksi, joten hän on kirjoittanut todella neutraalia tekstiä, joka yrittää mahdollisimman pitkään välttää viittaamasta Marxiin tai muihin vasemmistolaisiin käsitteisiin ja teoreetikoihin puhuessaan kapitalismin ja yritystoiminnan sisäisistä ristiriidoista.

Tietenkin Teivainen myöntää kirjassaan olevansa asenteellinen, mutta silti hän on selvästi panostanut siihen, että kirja olisi mahdollisimman helppo kaikkien lukijoiden vastaanottaa, mikä taas teki tekstistä aika kiihkotonta. Yleensä vasemmistolaiset kirjat panevat sinut heristämään nyrkkiä ja huutamaan ”Saatanan porvarit!”, mutta tämä olikin sellaista neutraalia ja hieman kuivaa taloustekstiä, johon on kyllä sekoitettu vähän henkilökohtaista pohdintaa, jotta se ei menisi aivan puuduttavaksi. Mutta ehkä tämäkin kiihotuksen kaipuu johtuu siitä, että luen liikaa radikaalikirjallisuutta, joissa lähdetään maiharit edellä käsittelemään yhteiskunnallisia ongelmia.

Muuten ihan kelpo kevyt kirja, joka kyseenalaistaa, miksi annamme suurelle organisaatiolle niin paljon valtaa, jolloin joudumme melkein rukoilemaan, että tämä valtava organisaatio ei tuhoa elämäämme välinpitämättömyydellään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *