Uutiset ja tiedotteet

Locus-voittajat 2015
Nebula-voittajat 2014
Tähtivaeltaja-voittaja 2015: Antti Salmisen Lomonosovin moottori
Tähtifantasia-ehdokkaat 2015 julkistettu

Uusimmat vinkit

Kansi: Kristina Ohlsson: Daavidintähdet

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kristina Ohlsson: Daavidintähdet

kirjoittanut Tuija — 7.7.2015
WSOY, 2015
Alkuteos: Davidsstjärnor (Piratförlaget, 2013)
Kääntäjä: Outi Menna

Kristina Ohlssonin dekkarien sarja sen kuin vain paranee edetessään; Daavidintähdet on jo viides kirja, joka kertoo Fredrika Bergmanin ja Alex Rechtin tutkimuksista.

Edellisessä osassa Paratiisiuhrit liikuttiin kansainvälisen terrorismin parissa, ja myös Daavidintähtien murhien juuret osoittautuvat olevan Israelissa, vaikka liikkeelle lähdetäänkin melko pienestä yhteisöstä eli tukholmalaisesta Salomonin juutalaisseurakunnasta. Aluksi seurakunnan päiväkodin työntekijä joutuu sala­ampujan uhriksi, ja pian löydetään murhattuina kaksi kymmenvuotiasta juutalaispoikaa. Poikien murhatapa viittaa vanhaan juutalaiseen myyttiin Paperipojasta, joka vainoaa lapsia ja josta on kerrottu lukijalle heti kirjan alussa olevassa katkelmassa. Fredrikan ja Alexin lisäksi juutalaismurhista on kiinnostunut myös suojelupoliisin Eden Lundell, joka esiteltiin meille jo Paratiisiuhrit-­kirjassa. Tapahtumiin alkaa liittyä yhä enemmän henkilöitä, ja Fredrikan on lopulta matkustettava Israeliin arvoitusten ratkaisemiseksi. Kronologisen kerronnan ohella lukija saa esimakua tulevaisuudesta, koska lukujen väliin on sijoitettu perin koskettava ennakointitarina, ja vasta aivan lopussa selviää, kenestä siinä on oikein kysymys.

Kirjan juoni kulkee koukuttavasti ja kiinnostavasti mutta tarkkana lukijan on oltava. Sekä Fredrikan, Alexin että Edenin henkilöhahmot saavat lisää syvyyttä varsinkin heidän läheisten ihmissuhteidensa kuvauksen myötä. Teoksen tapa käsitellä juutalaisuutta on lämmintä ja ymmärtääkseni asiantuntevaa, vaikka aluksi ihmettelin kovasti, että mikä se sellainen myytti on, jossa paperista puhutaan, kun sekä minä että juutalainen ystäväni arvelimme tämän uskonnon myyttien syntyneen paljon ennen paperin keksimistä, mutta loppusanoissa kirjailija sitten kertoikin sen olevan fiktiota.

Daavidintähdet on jännittävää lukemista ja hyvin sopiva kesädekkariksi.

Kansi: Donald E. Westlake: Hukkuneita toiveita

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Donald E. Westlake: Hukkuneita toiveita

kirjoittanut Hannu — 7.7.2015
WSOY, 1992
Alkuteos: Drowned Hopes (Grand Central Publishing, 1990)
Kääntäjä: Kalevi Nyytäjä

Tom Jimson on konna, jolle ei sanota ei. Paitsi siinä tapauksessa, että hän aikoo räjäyttää suuren padon hukuttaen satoja ihmisiä saadakseen 15 metriä syvän tekojärven pohjasta sinne ammoin hautaamansa ryöstösaaliin. Epäonnekseen dynamiittisuunnitelman eteen pakottaa itsensä astumaan Jimsonin entinen sellitoveri John A. Dortmunder. Ja vaikka tämänkertainen keikka noin teoriassa näyttääkin helpohkolta (mene järvelle, sukella aarteen luo, tuo se pintaan, elä herroiksi Meksikossa), ei se sitä ole. Dortmunder on vakuuttunut, että järvi tahtoo viedä väkisin hänen henkensä. Eivätkä turvassa ole muutkaan hänen tutut kelmikaverinsa. Itsensä likoon laittavat myös Andy Kelp, Tiny Bulcher ja Stan Murch. Vanha jengi on taas kasassa.

Hukkuneita toiveita on Donald E. Westlaken laadusta tunnetun Dortmunder-sarjan seitsemäs osa ja varsin hyvä edustaja lajissaan. Se on myös poikkeuksellisen pitkä romaani, yli 500 sivua, mutta Dortmunderin käsillä oleva tapauskin on mutkikkuudessaan melko lailla omaa luokkaansa. Vauhdikkaita vaiheita, huimaa huumoria, ja lähes uskomaton kavalkadi munauksia, pettymyksiä ja tunarointeja yhdistettynä hienoihin henkilöhahmoihin tekee jälleen vaikutuksen. Kuin kohtaisi vanhan ystävän pitkästä aikaa! (Niin tässä vähän kävikin: luulin jo penkoneeni kaikki kohtuullisella vaivalla käsiin saatavat Dortmunderit läpi, kunnes vieraassa kirjastossa poikkeaminen poikikin jälleen uuden lukuelämyksen.)

Ehkei Hukkuneita toiveita ole ihan paras lähtökohta aloittaa tutustumista Dortmunderiin ja hänen tovereihinsa – aloittelijoille yleensä neuvon tarttumista esimerkiksi Kuumaan kiveen tai Miksi juuri minään – mutta faneille, kuten itselleni, se toimii samaan tapaan naurattajana kuin moni muukin. Joka tapauksessa Donald E. Westlake ei ole suotta yksi Kirjavinkkien kaikkien aikojen eniten vinkatuista kirjailijoista.

Lisää vinkkejä

Kansi: Ian McEwan: Lapsen oikeus
Kansi: 5 minuutin satuaarteet
Kansi: Olivier Rolin: Port Sudan
Kansi: Hannu Lehtonen, Kari Nyberg ja Sakke Yrjölä: Suomen kalat
Kansi: Thomas Bernhard: Kolme kertomusta
Kansi: Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu
Kansi: Risto Isomäki: Miten Salpausselät syntyivät
Kansi: Pärttyli Rinne: Viimeinen sana
Kansi: Erkka Leppänen ja Hanna Matilainen (toim.): Käärmeenliekit
Kansi: Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja : Kohtalo kolhii
Kansi: Andrzej Sapkowski: Pääskytorni
Kansi: Johanna Tuomola: Vielä kerran
Kansi: Margaret Atwood: Uusi maa
Kansi: Sophie Kinsella: Himoshoppaaja tähtien tiellä
Kansi: Jhumpa Lahiri: Kaima
Kansi: Paul Stanley: Tehty mikä tehty : minun tarinani
Kansi: Inger Frimansson: Tyttö ja kissa
Seuraa Kirjavinkkejä Twitterissä Seuraa Kirjavinkkejä Facebookissa Seuraa Kirjavinkkejä sähköpostilla