Uutiset ja tiedotteet

Tähtifantasia-ehdokkaat 2015 julkistettu
Tähtivaeltaja-ehdokkaat 2015 on julkistettu
Blogistanian Finlandia 2014 voittajat
Kirjavinkkien Blogistania 2014 -äänet

Uusimmat vinkit

Kansi: Ann Cleeves: Vera : Satamakatu

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Ann Cleeves: Vera : Satamakatu

kirjoittanut Tuija — 5.5.2015
Karisto, 2015
Alkuteos: Harbour Street (Macmillan, 2014)
Kääntäjä: Annukka Kolehmainen

Televisiostakin tuttu Vera Stanhope saa tutkittavakseen Margaret Krukowskin, metrossa puukotetun iäkkään hyväntekeväisyystyöntekijän, murhan. Vera on entisensä ­ ”valtava nainen”, jolla on muodottomat vaatteet. Hän on alkanut pohtia terveyttään, ruokavaliotaan ja liikuntaa, mutta käytännössä fish and chips ­-ateriat ja viski maistuvat entiseen malliin.

Metrossa, jossa Margaret puukotettiin, oli matkustamassa myös Veran lähin alainen, Joe Ashworth, tyttärensä kanssa, ja itse asiassa juuri tämä teini­-ikäinen Jessie löysikin ruumiin. Tutkinta vie Satamakadulle, hiilipölystä mustalle tienoolle, jossa sijaitsevat Kate Dewarin ylläpitämä matkustajakoti sekä naisten turvakoti Turvasatama; niissä molemmissa Margaret on ollut vapaaehtoisena työntekijänä. Vera, Joe ja aina yhtä reipas Holly­-poliisi alkavat penkoa Margaretin taustoja, joista ennen pitkää löytyy yllättäviä asioita, ja tällä niin humaanisti toimineella naisella ilmeneekin olevan useita kaunankantajia.

Kuten sarjan edellisessäkin kirjassa, Viiltoja-­romaanissa, Satamakadussa on varsin rajoitettu henkilögalleria, mikä kuitenkin toimii hyvin. Henkilöt tuntuvat aidoilta ja perustelluilta, ja Veran kuva syvenee entisestään: hän on nuorena tyttönä käynyt Satamakadun maisemissa linnunmunia ryöstelleen isävainajansa kanssa, ja ympäristö tuo paljon muistoja mieleen. Taitavasti sivulauseissa ja pienin vedoin kuvattu läpi elämän kestänyt yksinäisyys tuntuu melkein sydäntäsärkevältä – eristäytyneen lapsuuden ja nuoruuden jatkoksi Vera elää yhtä yksinäistä keski­-ikää, eikä hänellä ole kovin erilaista elämää elävän Joen lisäksi muita ystäviä. Yhtä lailla taitavasti kirjassa kuvataan Satamakadun miljöötä. Mustuneet talot ja ankea pubi asiakkaineen on helppo nähdä sielun silmin.

Satamakatu on jälleen kerran mainio perinteinen dekkari, jota voi suositella paitsi brittiperinteen ystäville, myös niille, joita kovin eläväiset väkivallan, raakuuksien ja ruumiinavausten kuvailut inhottavat. Pientä miinusta saa vain kirjan takakansiteksti, joka mielestäni kertoo ihan turhan aikaisin siitä, ettei Joen Jessie-tytär eräänä päivänä vastaakaan puhelimeensa, kun itse tapahtuma sijoittuu vasta kirjan loppumetreille.

Kansi: Tommi Liimatta: Valo paistaa rummun läpi

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Tommi Liimatta: Valo paistaa rummun läpi

kirjoittanut Hannu — 5.5.2015
Like, 2015

Yksi tärkeimmistä Tommi Liimatan persoonaa määrittävistä piirteistä on taipumus oman elämän tarkkaan dokumentointiin. Jo lapsesta alkaen hän on piirtänyt, kirjoittanut ja äänittänyt hänelle itselleen sekä ympärillään tapahtuvista asioista pikkutarkalla pieteetillä. Omien sarjakuvatarinoiden piirtämisenkin hän on aloittanut hyvin nuorena, alle kouluikäisenä. Tämä menneen pikkutarkka muistaminen nousee esille hänen edellissä romaanissaan Jeppis, jota taannoin arvioidessani äimistelin hämmästyttävän autenttiseksi. Nyt tätä samaa itsedokumentaatiota on luvassa suurimmassa osassa Valo paistaa rummun läpi -sarjakuvan materiaalia.

Valo paistaa rummun läpi jakautuu kolmeen osaan. Ensiksi vuoron saa sarjakuvanovelli Rummunkireä, jossa viiksekäs mies liikkuu kaupungilla mielitekoineen ja himoineen. Liimatan tyylin tuntien tarina ei ole tietenkään kovin yksioikoinen eikä selkeä – ennemminkin se on jonkinlainen tajunnanvirtainen jatkumo, joka johtaa jostain pisteestä vähitellen jonnekin toisaalle. Tarinan pohjana on Liimatan julkaisematon tarina teinivuosilta. Kuvitustyyleissään Liimatta operoi laajalla repertuaarilla.

Teoksen suurin sivumäärä on varattu Liimatan yhtyeen ja elämäntyön Absoluuttisen Nollapisteen kotisivuilla vuosikymmenen alkuvuosina ilmestyneille kuukauden sarjakuville. Tarinat ovat väliin pidempiä, väliin lyhyempiä, ja aihepiirit vaihtelevat yhtyeen kiertuepäiväkirjoista täysin absurdeihin ja makaabereihin eläinjuttuihin. Mukana on myös varhaisten kotiäänitysten kuvituksia, tapaamisia lapsuuden ystävien kanssa ja niin edelleen.

Ehkä kiehtovin osa kirjasta on sen lopettava sarjakuvanovelli Söin viineristä keskustan ja pappa söi raamit, jossa piirtäjä kertaa varhaislapsuuttaan Tervolassa, Ruotsissa ja Pietarsaaressa. Se on kuin eräänlainen prologi Jeppis-romaanille, ja se sisältää myös hyvin vanhaa piirrosmateriaalia, joka istuu yllättävän kivuttomasti kokonaisuuteen.

Kokonaisuutena Valo paistaa rummun läpi on kiinnostavaa sarjakuvaa, mutta jossain määrin sitä vaivaa raskaus. Pieninä paloina sitä kuitenkin lukee ihan mielikseen. Suosittelen.

Lisää vinkkejä

Kansi: Jussi-Pekka Jokinen: Sidottu mahti
Kansi: Heidi Haapalahti, Suvi Lehtonen ja Teija Tuisku: Lavatarhuri
Kansi: Robert Kirkman: The Walking Dead : Kuudes kirja
Kansi: Marian Keyes: Nainen joka varasti elämäni
Kansi: Richard Wiseman: Pää tyynyyn! Hyvän unen kahdeksan oppituntia
Kansi: Nina Ruokonen: Pöö pöö pöllö
Kansi: Eija Jansson: Petos peilistä katsoo
Kansi: Jenni Linturi: Isänmaan tähden
Kansi: Stefan Ahnhem: Pimeään jäänyt
Kansi: Henning Mankell: Juoksuhiekka
Kansi: Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta
Kansi: Christine Thorel (toim.): Kummalinnun munia 1/2015
Kansi: Manu Larcenet: Blast 4 : toivottavasti buddhalaiset ovat väärässä
Kansi: Juha Numminen: Ystävä sä lapsien
Kansi: Joel Lehtonen: Sirkus ja pyhimys – romaani vanhaan tyyliin
Kansi: Mixu Lauronen ja Christine Thorel (toim.): Kummalinnun munia 1
Kansi: Anni Swan: Jänis Vemmelsäären seikkailuja
Kansi: Pekka Kämäräinen: Pantasusi
Seuraa Kirjavinkkejä Twitterissä Seuraa Kirjavinkkejä Facebookissa Seuraa Kirjavinkkejä sähköpostilla