José Saramago: Kaikkien nimet

Kaikkien nimet

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirjailijan kaima José-herra on töissä väestörekisterikeskuksessa ja asuu samassa rakennuksessa väliseinän takana. Hän on yksinäinen, hiljainen, kaikin puoli nuhteeton ja luotettu työntekijä. Yhtenä päivänä hän saa sattumalta käsiinsä tuntemattoman naisen henkilökortin, eikä mikään tunnu olevan enää tämän jälkeen entisellään. Päällisin puolin toki, mutta ei José-herran sisällä.

Portugalilainen Saramago on kertojana erittäin persoonallinen. Hän käyttää hyvin pitkiä lauseita ja osaa luoda jännitettä kuin huomaamatta. Suurta toimintaa tai vallankumousta ei kirja tarjoile, mutta on silti lähes maaginen pienen ihmisen omituisena kertomuksena.

Kaikkien nimet valloittaa tekstillään ilman minkäänlaisia apukeinoja. Pitkät lauseet, hurjan pitkät kappaleet, hyvin epämediaseksikäs aihe ja arkinen kansi eivät ole markkinavaltteja. Kirjan luettuaan tunteekin tehneensä löydön.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 316 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...