Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kauan ajateltiin, että ihmisen käyttäytymistä hallitsee rationaalinen ajattelu, ja silloin kun tunteilla on jokin rooli, se on todennäköisesti haitallinen. Muinaisilta kreikkalaisilta perityvä näkemys näki mielen kuin kahtena kilpailevana voimana, joista toinen on kylmä, looginen ja rationaalinen, ja toinen kuuma, intohimoinen ja impulsiivinen. Neurotiede ja biologia ovat kuitenkin edenneet viime vuosina harppauksin, ja vanha näkemys on osoittautunut vähintäänkin harhaanjohtavaksi: tunteet eivät suinkaan ole este rationaalisuudelle, vaan erottamaton osa päätöksentekoa.
Leonard Mlodinow esittelee kirjassaan uusinta tutkimustietoa ja pohtii mitä tunteet oikeastaan ovat, miksi meillä on niitä ja miten ne saavat alkunsa aivoissamme. Keskeisiä kysymyksiä ovat myös millä tavalla tunteet vaikuttavat ajatuksiimme, arvostelukykyymme, motivaatioomme ja päätöksiimme, ja kuinka voimme hallita niitä.
Mlodinow lähestyy tunteita osana mielen tiedonkäsittelyjärjestelmää ja palaa aivan niiden evolutiivisille juurille: ennen kuin voitiin puhua ajatuksista tai rationaalisista päätöksistä, eliöiden toimintaa ohjasivat yksinkertaiset refleksit. Luonnossa refleksinomainen käyttäytyminen on yleistä, mutta siinä on ilmeisiä ongelmia. Koska refleksinomainen prosessointi johtaa samaan lähestymistapaan kaikissa tilanteissa, voi refleksi olla hyödytön tai jopa vaarallinen, jos tilanne poikkeaa vähänkään totutusta.
Tunteet ovat seuraava taso mielen tiedonkäsittelyssä, koska niiden avulla aivot voivat säätää reaktioita olosuhteiden mukaan. Vaikka tunteet ohjaavat käyttäytymistä, ne eivät samalla tavalla johda automaattiseen reaktioon, vaan mahdollistavat esimerkiksi viiveen tunteen laukaisevan tapahtuman ja reaktion välillä. Tämä ei ole mikään uusi havainto sinänsä, mutta tunteisiin liittyy eräs vähemmän tunnettu asia nimeltään ydinaffekti.
Ydinaffekti on tunteiden perustaso – jatkuva, taustalla oleva kehon tilan hermostollinen signaali, joka kertoo, tuntuuko jokin hetki hyvältä vai pahalta ja olemmeko vireitä vai uupuneita. Se ei vielä ole varsinainen tunne, vaan ikään kuin raakaa hermostollista dataa, jota eliö voi käyttää hyödyksi, vaikkei sillä olisi edes aivoja. Juuri ydinaffekti on vastuussa alkukantaisesta vaaratietoisuudesta, joka valppaasti tarkkaillee kehomme tilaa ja ympäristömme uhkia. Tunteiden synnyssä ydinaffektin uskotaankin edustavan kehon panosta, joka yhdistettynä ympäröiviin olosuhteisiin, tilanteen kontekstiin ja taustatietoihin saa aikaan tunteet. Se on siis tärkeä linkki kehon ja mielen välillä ja yhdistää eliön fyysisen voinnin ajatuksiin, tunteisiin ja päätöksiin.
Perinteinen näkökulma, jossa ajattelu ja tunteet ovat yksinomaan aivojen toiminta-aluetta on siis alkanut murenemaan. Viime vuosina on kirjoitettu erityisen paljon suoliston ja aivojen yhteydestä eli suoli-aivoakselista. On osoitettu, että suoliston bakteerit vaikuttavat paitsi hermoverkkojen kehittymiseen ja miten ne kytkeytyvät toisiin, niin merkitystä on myös sillä, mitkä bakteerilajit ylipäätään ovat suolistossa hallitsevia. Näyttää myös siltä, että bakteereilla on keskeinen vaikutus ydinaffektiin. Ilmeistä on, että aivojen ja kehon erottaminen toisistaan on keinotekoista; ne ovat erottamaton orgaaninen yksikkö, ja ydinaffekti on keskeinen osa tätä järjestelmää.
Kirjassa rakentuu kuva, jossa evoluutiohistorian myötä kehittyy aina vain hienostuneempi tunnetaitojen repertuaari. Binäärinen kyky jaotella kokemukset hyviksi tai huonoiksi saavat päällensä perustunteet kuten pelon, ahdistuksen, surun, nälän ja kivun. Nämä jaamme suurimman osan eläinkunnan kanssa. On olemassa myös vivahteikkaampia ja kehittyneempiä sosiaalisia tunteita kuten ylpeys, häpeä, syyllisyys ja mustasukkaisuus, jotka ovat ominaisia ihmisen hermoverkolle.
Viime kädessä kaikkien näiden tunnetasojen vuorovaikutus kuitenkin synnyttää halun toimia tai pidättäytyä toiminnasta, kyetä reagoimaan tavalla joka on räätälöity tiettyihin olosuhteisiin ja tavoitteisiin. Mlodinow pohtii, miten ihmisen suunnaton sopeutuvuus rakentuu juuri henkisen joustavuutemme varaan, joka puolestaan johtuu suurelta osin pitkälle kehittyneistä tunteistamme. Tämän vuoksi psykopatia ilmiönä on hyvin kiinnostava, sillä voidaan argumentoida, että juuri sosiaaliset tunteet ovat moraalitajumme perusta ja juuri ne ovat ratkaisevia kyvyllemme tehdä yhteistyötä ja elää yhdessä yhteisöissä.
Tunteet ovatkin täysin oleellinen osa minkä hyvänsä eliön toimintaa. Mlodinow jopa toteaa, että voisimme elää ilman kykyä järkeillä, mutta olisimme täysin toimintakyvyttömiä, jos emme kykenisi tuntemaan. Silloinkin kun ihmiset kuvittelevat harjoittavansa kylmää loogista päättelyä, näin ei ole. Ihmiset eivät vain ole yleensä tietoisia siitä, mitä he kyseisellä hetkellä tuntevat ja miten voimakkaasti se vaikuttaa pelkästään heidän ajatusprosessinsa rakenteeseen. Tilanteessa, jossa ihminen aivan todella ei kykene tuntemaan, kuten tietynlaisen aivovaurion yhteydessä, ihminen käytännössä lamaantuu toimintakyvyttömäksi.
Kirja nostaa esille osittain samoja asioita kuin Lauri Nummenmaan muutaman vuoden takainen kirja Tunnekartasto : Kuinka tunteet tekevät meistä ihmisiä, vaikka teosten painotus on hieman erilainen. Nummenmaa korostaa näkökulmaa, jossa tunteet ovat osa automaattisia selviytymistä tukevia mekanismeja, jotka auttavat keventämään tietoisen ajattelun kuormaa ja mahdollistavat nopean päätöksenteon. Mlodinowin näkökulma keskittyy enemmän siihen, miten tunteet eivät vain tue päätöksiä, vaan ne muovaavat kokonaisuudessaan aivojen tiedonkäsittelyä. Nummenmaa myös tarkastelee tilanteita, jossa tunteilla on negatiivinen vaikutus, Mlodinowilla tämä puoli jää hieman vähemmälle huomiolle. Kuinka tunteet muokkaavat ajatteluamme tuo joka tapauksessa paljon uutta näkökulmaa ja täydentää Nummenmaan teosta näyttämällä, että tunteet eivät ole vain apuväline päätöksentekoon, vaan koko ajattelumme perusta. Kiinnostava kirja, suosittelen!