Sara Storm kirjoittaa blogissaan Salaisuuksien saari -kirjastaan: ”Tarinan vahvuudet ovat henkilöissä. Onnistuin mielestäni luomaan koko joukon ehjiä, monitahoisia, mielenkiintoisia hahmoja.”
Päähenkilö Vilma totesi kesälomansa aluksi, ettei pääse irtautumaan ambulanssiensihoitajan työstään edes pitkällä vapaalla. Hän jättää työnsä ja löytää lyhyen pestin siksi aikaa kun miettii, mihin ryhtyisi.
Sudensaarella asuu kansainvälisen balettitanssijan uran taakseen jättänyt Helena, jonka luo etsitään sairaanhoitajaa. Pari vuotta aiemmin sairastettu syöpä on uusinut, ja aikaa on kenties viikkoja. Helena-rouva osoittautuu ällistyttävän elinvoimaiseksi ja taipuu edelleen balettitangolle. Ei se ollutkaan kävelytuki seinän vieressä…
Helenan aamiainen käsitti maitokahvin ja kroissantin, joka oli täytetty mansikanpuolikkailla.
— Minä syön joka aamu samanlaisen aamiaisen, vain marjat vaihtuvat, hän sanoi ja katsoi Vilmaa pää kallellaan, silmissä se hivenen alentuva ilme, joka teki Vilman olon epämukavaksi. — Mutta jos sinä kaipaat jotain muuta, esimerkiksi kananmunia, niin niitä löytyy kyllä jääkaapista, niin kuin varmaan huomasit. Minäkin syön toisinaan keitetyn kananmunan. Voimme tilata myös kaurahiutaleita, jos olet jostain syystä tykästynyt kaurapuuroon. Minä en ymmärrä, miksi niin monet suomalaiset syövät sitä aamuisin. Minusta se on limaista ja mautonta sotkua.
Vilma ei sattuneesta syystä viitsinyt sanoa, että oli tähän saakka syönyt kaurapuuroa ainakin yhtenä aamuna viikossa.
Helena siirtyi puhumaan lounaasta, joka oli valmis kasviskeitto. Joka päivä.
Eipä ihme, että kun Helenan aikuisista kaksospojista toinen, Oliver, asettuu pihapiirin taloon ja alkaa grillata, Vilma tuntee talon suuntaan monenlaista houkutusta. Oliverin veljellä on perhe lähistöllä, kun taas ”paha kaksonen” asuu ulkomailla. Onkohan Oliver sittenkään niin yrmeä kuin ensin näyttää…
Sudensaaren asumus on entinen merikylpylä, mutta Helena hallitsee yksityisaluettaan niin, ettei saaren asukkailla ole sinne asiaa. Rannan käyttökielto ja pihatien sulkeva puomi varmistavat sen.
Hyvään viihdekirjaan voi sujauttaa vähän salapoliisintyötä, ja Vilma upottaa näppinsä kysymykseen poikien isästä. Helenan aviomies kun kuoli neljä vuotta ennen näiden syntymää, ja pojat ovat saaneet äidistään irti vain epämääräisen viittauksen johonkin ohjaajaan. Edes geenitesti ei anna viitteitä Kreikan suuntaan toisin kuin Helenan puheet. Eikä muutakaan siitä selviä. Tarmokas hoitaja saa palkkansa eteen pyyhkiä pölyt leikekansiohyllystä, kun työnantajan lääkityksestä tai sairauden vaiheista ei kerta kaikkiaan tarvitse tietää mitään. Onko koko syöpää edes? Lääkäri käy talossa, mutta hän on vuosikausia palvellut yleislääkäri.
Lopulta salaisuuksista paljastuu myös se, mitä Vilma voi tehdä tulevat kuukaudet.
Salaisuuksien saari on julkaistu e- tai äänikirjana. Sen saa myös PoD- eli print on demand -versiona.








