Henna Raatikainen: Kuinka baletti nousi jaloista päähäni

Kuinka baletti nousi jaloista päähäni

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mikä oikein kiehtoo baletissa, tuossa konservatiivisessa taidemuodossa, joka on vuosisatojen mittaan muuttunut vain vähän? 2000-luvulla baletti ja sen jäykät traditiot ovat saaneet entistä enemmän kritiikkiä osakseen niin kriitikoilta, tutkijoilta kuin balettiseurueiltakin. Toisaalta nimenomaan baletin vanhakantaisuus tuntuu olevan osa sen viehätystä. Kriitikko, toimittaja, esseisti ja nuoruudessaan balettia tanssinut Henna Raatikainen osoittautuu erinomaiseksi henkilöksi pohtimaan tätä baletin yllättävän kimuranttia luonnetta.

Ensin pitää kuitenkin tarkastella kirjan hieman eriskummallista nimeä, se nimittäin kertoo paljon siitä mistä tässä kirjassa on kyse. Jalat edustavat tanssin vaativaa tekniikkaa, ja pää taas edustaa ajattelua ja analyysiä – asiaa jota ei ole perinteisesti haluttu yhdistää balettiin.

Tämä oli itselleni todella yllättävää, mutta balettia on jo kauan pidetty esteettisenä ja vain esteettisenä nautintona. Tämän ajattelun juuret ovat jo varhaisella 1800-luvulla, jolloin arvovaltaiset mieskriitikot, kuten Theophile Gautiers ja Jules Janin määrittelivät sen miten balettia katsotaan ja tuotetaan. Kuten Janin totesi “Jotkut väittävät, että baletin tuottamiseen tarvitaan idea. Nämä ihmiset ovat väärässä. Baletin tekemiseen tarvitaan vain tanssijoita, ja tarkalleen ottaen naistanssijoita”.

Balettia alkoi jo varhain määritellä miehinen katse, ja tuo katse näki miten naisten sulokkuus ja kauneus tekivät taiteen. Jos balettiteoksella olikin ajankohtaisia ja kantaaottavia ulottuvuuksia, niin kauniista tähtiballerinoista huumaantuneet mieskriitikot jättivät mielellään huomioimatta tällaiset teemat. Tällainen ajattelu on jatkunut voimakkaana nykyaikaan asti. Jopa legendaarinen klassisen baletin uudistamisen uranuurtaja George Balanchine korosti miten tanssijoiden tulisi vain tanssia, eikä vaivata päätään teoksilla ja niiden sanomalla.

Tanssijan kannalta lopputulos voi olla karu, kuten kuuluisan primaballerina Gelsey Kirklandin tarina osoittaa. Kirkland halusi tulkita balettia, ei vain esittää sitä. Ymmärtää, ei vain jäljitellä. Balanchinen tyyli oli hänelle tyhjää, sillä se oli vain tekniikkaa tekniikan vuoksi. Kirkland halusi vastauksia, mutta kukaan ei halunnut keskustella taiteenlajin taustoista tai tarkoituksesta, eikä kukaan kysynyt miksi mitäkin tehtiin, Raatikainen kirjoittaa, ja jatkaa miten Kirkland olisi halunnut laajentaa baletin naiskuvaa, mutta kaikkialla hän törmäsi siihen, kuinka vähän hahmojen motiiveja ja tavoitteita avattiin. Kirklandille ratkaisu oli lopulta päihteet, jolloin hän pystyi tanssiessaan vaientamaan oman ajattelun.

Voi siis sanoa, että baletti on ollut yhtä kuin nainen, eli ei ainakaan “älykäs tai analyyttinen”. Kuten Raatikainen kirjoittaa jako miehen aivoihin ja naisen ruumiiseen on ollut baletin historiassa kiistaton ja karu. Näihin ongelmiin on reagoitu yhä enemmän nykyaikana, mutta jo tanssin uudistaja Isadora Duncan kritisoi yli vuosisata sitten, miten baletin suurin ongelma on se tapa, jolla se tarkoituksellisesti erottaa kehon ja mielen toisestaan.

Kaikesta tästä voisi kuvitella, että Raatikainen suhtautuu balettiin vähintään varautuneesti, mutta siitä ei ole kyse. Kirjasta päin vastoin huokuu se miten paljon Raatikainen rakastaa balettia, sen fyysisiä vaatimuksia ja miten – ristiriitaista kyllä – on hienoa, että baletista nauttiakseen ei tarvitse ajatella. Se, että baletin tapauksessa kyse on taiteesta taiteen vuoksi, on kenties juuri se asia, joka on pitänyt lajia koossa viimeisen parinsadan vuoden ajan. Baletin luonteeseen kuuluu, että se on näennäisesti ollut merkityksistä vapaata, mutta vain näennäisesti.

Raatikainen antaa lyhyen mutta sitäkin valaisevamman katsauksen baletin historiaan. Alunperin balettia esitettiin Euroopan hoveissa, jossa niitä käytettiin pönkittämään hallitsijan asemaa. Baletit kertoivat usein siirtomaavallasta ja valloituksista ja siitä miten länsimainen sivistys voittaa barbarian, joten tanssiesityksillä oli siinä mielessä selkeä yhteiskunnallinen tehtävä. Vaikka ajat ovat muuttuneet noista päivistä melkoisesti, voidaan argumentoida ettei baletti edelleenkään ole niin ajaton ja paikaton taidemuoto kuin halutaan ajatella. Baletti edelleen heijastelee sitä kulttuuria missä se kehitettiin, eli tässä tapauksessa kurinalaisuus, kehonhallinta ja tanssijoiden suora selkä heijastelee eurooppalaisen kulttuurin ihanteita, ennen kaikkea kontrollia.

Mutta heijastaako baletti enää nykyaikaa? Onko se taidemuotona enää relevantti ja jos ei, niin miten sen tulisi muuttua? Tämä on ihan validi kysymys, sillä balettikoulujen hakijamäärät ovat romahtaneet kautta maailman. Klassikot Joutsenlampineen ehkä edelleen myyvät täysille saleille, mutta onko järkeä säilöä ja jäljitellä vanhoja baletteja loputtomasti, vai pitäisikö baletin enemmän reagoida omaan aikaansa ja heijastaa sitä? Kuten Raatikainen tunnustaa, hän itse rakastaa vanhoja klassikoita, joten tähän kysymykseen ei ole helppo vastata.

Mitään valmiita vastauksia Raatikainen ei edes yritä antaa, vaan hän jättää tilaa lukijan omille pohdinnoille. Itse aloin miettimään, miten en haluaisi nähdä vanhoja klassikoita väännettävän väkisin joksikin moderneiksi versioiksi, mutta voisihan baletin genrevalikoima olla rohkeampikin. Yhteiskunnallista balettia, kauhua, uuskummaa tai vaikkapa postapokalyptista balettia, miksipä ei? No, eiväthän nämä nyt onneksi ole ajatuksena aivan mahdottomia, esittäähän Suomen kansallisbalettikin ensi vuonna Draculan.

Esseetä ja tietokirjaa yhdistelevä Kuinka baletti nousi jaloista päähäni on ajatuksia herättelevä ja viihdyttävästi kirjoitettu teos, jota voi suositella myös ihmisille, joille baletti on jäänyt vieraammaksi taidemuodoksi. Kirja antaa hyvän tiivistyksen baletin historiasta, ja Raatikaisen tanssijan näkökulma ja henkilökohtaiset kokemukset tekevät kirjasta myös helposti lähestyttävän. Suosittelen!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 305 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...