Miika Nousiainen: Juurihoito

Juurihoito

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pekka Kirnuvaaralla on epätavallinen sukunimi. Niin epätavallinen, että kaikki sen kantajat ovat jotain sukua toisilleen. Pekalla on myös kroonisia hammas­vaivoja, joita hän menee hoidattamaan hammaslääkärille.

Hammaslääkäri Esko Kirnuvaara on hänen veljensä – isoveli, jota jo keski-ikään itsekin ehtinyt Pekka ei tiennyt olevan edes olemassa. Esko on jäyhä ja yksinäinen mies, joka elää ammatilleen; aivan eri puuta kuin Pekka, mutta niin vain epätodennäköisestä kohtaamisesta syntyy vähitellen aito ystävyys ja veljesrakkaus.

Kun vauhtiin on päästy, Esko ja Pekka alkavat ottaa selvää myös isänsä myöhemmistä vaiheista, jotka osoittautuvat melkoiseksi seikkailuksi ympäri maailman.

Juurihoito on Miika Nousiaisen neljäs romaani, ja jo ensimmäisiltä sivuilta lukija voi huoletta heittäytyä taitavan kertojan vietäväksi: hyvissä käsissä ollaan. Hammashoito yhden jos toisenkin asian metaforana on mainio keksintö. Etenkin kirjan alkupuolella huumori kukkii runsaasti.

Eskon ja Pekan matkalle isän jalanjäljillä liittyy yhä lisää yllättävän läheisiä sukulaisia. Nousiainen ottaa hahmojensa suilla melko kriittisestikin kantaa ruotsalaislähiöiden ongelmiin, turismin tuomiin vitsauksiin Kauko-Idässä ja aboriginaalien asemaan Australiassa.

Samalla hän kuitenkin kertoo kauniin tarinan omien juurien löytämisen tuomasta harmoniasta ja siitä, kuinka uudet näkökulmat voivat muuttaa ihmistä.

Juurihoito on viihdyttävä, hauska ja ajatuksia herättävä tarina matkasta omaan itseen ja uuden löytämisestä. Mikäpä tätä on suositellessa!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...