Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sara Storm kirjoitti jatkokertomuksia Kolmiokirjan kustantamaan Nyyrikki-lukemistoon, joka lopetettiin. Saga Egmont on julkaissut muutamia niistä pokkareina, mukaan lukien Kesämummon.
Nyyrikin lukijakunta oli hyvinkin eläkeikäistä, ja tämä näkyy tarinoissa: henkilöhahmot eivät ole nuoria, ja särmä ja draaman kaari syntyy humoristisista käänteistä tai siedettävistä ristiriidoista. Todellisia hyvän mielen tarinoita siis.
Mirja on seurustellut Timon kanssa, mutta mitä tulee yhteisestä kesälomareissusta, kun miehen aikuiset lapset eivät ole kuulleet koko Mirjasta inahdustakaan? Onhan ymmärrettävää surra menehtynyttä puolisoa, mutta onko lasten äidin oltava koko ajan kolmantena mukana?
Kun Timon keittiön kaapeista paljastuu ikävä yllätys, Mirja pistää stopin koko suhteelle. Hän matkustaa tervehtimään lapsiaan, vaan nuivanpuoleista on sielläkin.
Kahvilan naapuripöydässä luetaan hihitellen työpaikkailmoitusta. Taiteilijakotiin etsitään kesämummoa pitämään lapsikatraalle seuraa. Oma huone olisi ja ylläpito. Omaa aikaa saisi, kunhan pienemmille olisi kaverina.
Mirja tarttuu tilaisuuteen ja vaihtaa paikkakuntaa. Romanttisessa ruusukortissa on iltateekutsu naapurihuvilaan, ja osuupa Mirja tekemään tuttavuutta toiseenkin naapuriin. Vähäpuheinen mies vie Mirjan esittelykierrokselle tiluksilleen:
Olo tuntui jotenkin epätodelliselta. Mitä ihmettä tämä tämmöinen oikein tarkoitti? Miksi tuo outo mies häntä tahtoi ajeluttaa, ja miksi Talvikki oli hänet tänne suorastaan tyrkännyt? Mirja oli luullut Toukon ja Talvikin katsovan karsaasti hänen ystävyyttään Ilmarinkin kanssa, ja oli siksi pysytellyt poissa miehen pihalta.
Heimo kaasutti matkaan reippaaseen tyyliinsä. Mirja yskähti.
— Tuota, minnekäs sinä meinasit…?
— Peltoja, mies murahti. — Ja metsää.
— Jahah, Mirja sanoi, vaikkei käsittänyt yhtään.
Muutamaa minuuttia myöhemmin hän oli viisaampi, sillä Heimo vei hänet traktorillaan tosiaan katsomaan peltoja ja osoitteli, mitä kasvoi missäkin: vehnää, ohraa, rehuviljaa sioille, sokerijuurikasta. He hurauttivat myös tummien kuusikoiden ohi, ja Heimo murahteli suupielestään, paljonko metsähehtaareja hänellä oli. Kierros päättyi suuren eläinsuojan pihaan.
—Mennäänkö sisälle? Heimo kysyi.
— Niin minnekä? Mirja havahtui.
— Sikalaan. Lihasikoja. Kuusisataa.
Paikkakunnan naiset ovat kauan hokeneet Heimolle, että tämän pitäisi mennä naimisiin. Hiljainen mies on yllättävän toimekas, kun esittelykierros ei tuota toivottua tulosta…
Kommervenkkejä riittää. Kuka lopulta voittaa Mirjan sydämen?
