Ketun uni keskeytyy kummalliseen meteliin. Meteli on häiritsevää ja pelottavaa, eikä kettu uskalla poistua pesästään. Se kohtaa uuden ystävän, Ölli-yökkösen, ja lähtee lopulta tämän kanssa matkaan kohti rakasta mustikkapaikkaansa. Metsä on kuitenkin kadonnut: puut ovat poissa, samoin mustikat.
Kettu ja Ölli lähtevät etsimään metsän sydäntä voidakseen auttaa metsää toipumaan. Matka vie pitkin ja poikin metsää, juurakoiden alle ja järven rannalle. Lopulta metsän sydän löytyy ja joku ajatus metsän pelastamisestakin. Tarinassa on siis vahva annos lohdullisuuttakin
Kirjan on tehnyt taidemaalari, kuvittaja ja kirjailija Johanna Lumme. Tekstiä kirjassa on kuvataiteilijan kirjaksi yllättävän paljonkin. Kuvitus on luonnollisesti näyttävää, ikimetsän puut, kivet ja juurakot piirtyvät sivuille kiemuraisina. Tämä metsä ei ole kesyä talousmetsää!
Kuvitus voi jakaa mielipiteitä, mutta villin metsän vastapainoksi eläinhahmot ovat lastenkirjalle sopivan pehmeitä ja persoonallisia. Tekstissä on satukirjamaisuutta ja kevyttä sivistävyyttä. Kansilehtien runolliset huomiot nostattavat tarinaa konkreettiselta tasolta taiteellisemmaksi. Metsän puolesta on aina syytä puhua ja sen Matka ikimetsän sydämeen tekee hyvin.








