Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Äitinsä ja siskonsa menettänyt orpo Edla saapuu Kilpikonnasaarelle, jossa asuu hänen ainoa elossa oleva sukulaisensa, serkku Joline. Vastaanotto ei ole aivan niin lämmin kuin Edla toivoisi, mutta hän saa kuitenkin ryhtyä majatalon pikkupiiaksi, vaikka hän oikeastaan onkin liian nuori työpaikkaansa. Pian Edla huomaa Kilpikonnasaaressa jotain erikoista: siellä ei ole ollenkaan muita lapsia. Kummalliset huhut kertovat hirviöstä, joka koituu lapsien kohtaloksi, ja saaren huipulla on salaperäinen hylätty rakennus, joka kiehtoo Edlaa.
Eva Frantzin Osasto 23 oli sen verran tiivistunnelmainen nuorten kauhukirja, että Kilpikonnasaari oli pakko ottaa lukulistalle. Tosin Kilpikonnasaari on pikemminkin fantasialla maustettu seikkailukertomus kuin varsinaista kauhua, mutta se ei ole niin justiinsa. Hienointa tässä kertomuksessa on ehdottomasti sen tunnelmallinen miljöö. Pieni, kilpikonnanmuotoinen saari kätkee karuille rannoilleen monia salaisuuksia. Koska eletään vuotta 1895, moderni teknologia ei ole myöskään pilaamassa eristäytyneisyyden tunnetta. Myrskyisää merta ja uljaita majakoita, mitä muuta kirjalta voi edes pyytää?
Edla on myös mukavan persoonallinen päähenkilö. Menetykset ovat vieneet Edlalta hiukset, mutta vakavamielistä ja neuvokasta päähenkilöä muiden kummeksunta ei juuri hetkauta. Tykästyin päähenkilöön heti.
Kirjalla on siis todella vahva alku, mutta loppua kohden puhti hieman loppuu kesken. Siinä missä Osasto 23:n vahvuus oli intiimi ja klaustrofobinen tunnelma, Kilpikonnasaaressa Frantz yrittää ottaa haltuunsa paljon suuremman hahmokaartin, ja tapahtumatkin saavat lopulta yllättävän suuren mittakaavan. Päähenkilö ja tarinan tunnelma kuitenkin hieman hukkuvat kaiken tämän myllerryksen keskelle. Mielestäni tarina olisi myös hyötynyt siitä, että joitain asioita olisi vain jätetty mysteeriksi.
Kirjassa kiinnittää huomiota myös tietynlaiseen ajattomuuteen. Vaikka eletään 1800-luvun loppua, niin selkeästi Frantz ei edes yritä luoda mitään tarkkasilmäistä ajankuvaa uskomuksineen ja tapoineen. Luulen, että 1800-luvun säätyläistytölle kaljuuntuminen olisi oikeasti paljon suurempi asia kuin mitä se päähenkilölle nyt on.
Missä Kilpikonnasaari oikeastaan edes sijaitsee jää mysteeriksi. Kirja voisi aivan yhtä hyvin tapahtua jossain fantasiamaailmassa, sillä sen yhteys todelliseen maailmaan jää sen verran ohueksi. Tämä on mielestäni yllättävä kerronnallinen ratkaisu ja varmaan ihan tietoinen sellainen. Saari tuntuu omalta eristäytyneeltä ja ajattomalta todellisuudeltaan, ja jokin tässä ratkaisussa kuitenkin toimii – ainakin tällaisessa nuorten kirjassa.
Kilpikonnasaari ei ole mikään täydellinen onnistuminen, mutta viihdyttävä ja mukaansatempaava kirja se kaikesta huolimatta on. Suosittelen!