Brittiläisen etevän dekkaristin Ann Cleevesin tuotanto on tavattoman laaja; parhaiten hänet tunnetaan televisiollekin sovitetuista Vera Stanhope– ja Shetlanti-sarjoistaan, mutta hän on julkaissut suomeksi kääntämättömiä kirjoja jo 1980-luvun puolivälistä asti. Tällainen piintynyt Cleeves-fani voi vain huokailla, että saataisiinpa ne meillekin vielä – mikä sitten estää minua lukemasta niitä alkukielellä, silkka laiskuus luultavasti… Joka tapauksessa Cleevesin suomalainen kustantaja Karisto on vastannut tähän huokailuun ja julkaissut nyt suomeksi ensimmäisen osan sarjasta, jossa rikoksia tutkii komisario Stephen Ramsay ja joka on ilmestynyt alunperin jo vuonna 1990.
Kuoleman oppitunti on klassinen brittiläinen arvoitusdekkari ihan parhaasta päästä. Se sijoittuu pikkuruiseen kuvitteelliseen Heppleburnin kylään, jota kohtaa skandaali, kun koulun rehtori murhataan näyttävästi. Tutkimuksia alkaa suorittaa komisario Stephen Ramsay, joka ei tunnu suoraan sanottuna miltään tarmonpesältä, sillä niin innokas hän on käyttämään hyväkseen kylän asukkaiden yksityisetsivätoimintaa. Ramsay värvää avukseen omalaatuisen Pattyn, ja näiden kahden välille syntyy heti erikoista sympatiaa: jos komisario on hieman flegmaattinen, on Patty taas jonkinmoinen häärääjä, mutta kaukana loistokkaasta sankarittaresta:
Patty oli liian kookas, liian kömpelö, liian kiinnostunut ihmisistä. Hän oli hiljattain ottanut epäonnisen permanentin, minkä jälkeen vaaleat kutrit pörröttivät, eikä niitä saanut mihinkään järjestykseen. Patty oli kuin iso, lauhkea koira.
Tosin vielä Pattyakin innokkaammin, mutta varsinaisesti ilman komisarion siunausta tapausta alkaa selvitellä Jack, Pattyn isä ja koulun talonmies, sillä hänellä on kovasti motiivia puhdistaa todennäköisimmän murhaajan maine. Melkein heti käy sitten ilmi, ettei murhattu rehtori ollut todellakaan mikään miellyttävä mies, ja lähes jokaisella kyläläisellä olisi ollut syytä toivoa hänen kuolemaansa.
Eikö kuulostakin mukavan peribrittiläiseltä? Sellainen se oli luettunakin. Teksti oli tiivistä ja turhia jaarittelematonta, ja kuitenkin henkilöiden luonteet, motiivit ja toimintatavat tulivat selkeästi ilmi. Cleevesillä on pettämätön tapa kuvata ihmiset ikään kuin tavallisina ja epäromanttisina, mutta kuitenkin kiinnostavina ja kaikkea muuta kuin inhorealistisina. Heihin on helppo samastua. Veera Kasken suomennos oli ammattitaitoista työtä ja antoi kunniaa kirjailijan tyylille.
Koska meistä suomalaisista on kuulemma niin hauska tietää, miten meidät koetaan maailmalla, on kirjan loppuun vielä sijoitettu ylimääräiseksi karamelliksi parikymmensivuinen rikosnovelli ”Pöllösodat”.






