Venla Lintunen, Toni Saarinen ja Reetta Vuokko-Syrjänen (toim.): Matkaopas mahdolliseen : tieteiskirjoittajan työkalupakki

Matkaopas mahdolliseen -kirjan kannessa on piirroksia scifinäkymistä: avaruutta, olentoja, avaruusalus.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Matkaopas mahdolliseen on Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n julkaisema kirja, joka kokoaa yksiin kansiin Suomen eturivin tieteiskirjoittajia, kuten Runeberg-palkitun Tiina Raevaaran ja Kalevi Jäntin palkinnon saaneen Emmi Itärannan.

Suomalaisia kirjoitusoppaita on viime vuosina ilmestynyt kiitettävän paljon. Esimerkiksi Haamu-kustannus on julkaissut useita oppaita, jotka tarkastelevat genrekirjoittamisen eri teemoja.

Tämä opas on suunnattu kirjoittajien lisäksi myös tieteiskirjallisuuden ystäville yleisesti: kirja pyrkii syventämään lukijansa ymmärrystä genren luonteesta ja tarjoaa muun muassa lukusuosituksia eri aihepiireistä. On hyvä ajatus pyrkiä laajentamaan kohdeyleisöä, mutta harrastekirjoittajat saavat tästä kirjasta eniten irti.

Kirjan artikkeleista on vaikea olla pitämättä. Eri kirjoittajat avaavat aiheitaan tehokkaasti ja aihealueet ovat selkeitä kokonaisuuksia. Artikkelit toimivat tehokkaina lukuannoksina ja kannustavat syventymään aiheisiinsa tarkemmin.

Artikkeleita kirjassa on yhteensä viisitoista. Jokainen niistä käsittelee omaa tieteiskirjallisuuden aihealuettaan. Artikkeleissa käsitellään muun muassa scifin yhteiskunnallisia ulottuvuuksia ja dystopioita, filosofiaa sekä teknologian vaikutuksia.

Artikkeleiden aiheista on tarjolla kirjoitusharjoituksia. Niissä lukijaa esimerkiksi pyydetään pohtimaan, miten muuttaa dystopia utopiaksi tai kehittää oma vaarallinen planeetta, jonne sijoittaa tarinansa.

Kokonaisuutena Matkaopas mahdolliseen on hyvä kirjoitusopas. Sitä voi suositella tieteiskirjallisuudesta kiinnostuneille, ja samanlaisia artikkeleista koostuvia kirjoja toivoisi ilmestyvän enemmänkin.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 340 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...