Tämä pieni, kapea lastenkirja on kokoelma kirjeitä erilaisilta eläimiltä ihmisille. Se antaa äänen monille kiistellyille, vainotuille tai pelätyille eläinlajeille. Tavoitteena on vähentää toislajisiin kohdistuvia pelkoja, epäluuloja ja vastakkainasettelua. Kirjeiden seurana sivulta toiselle loikkiva tohtori Hypykki avaa sitä, miksi luonto toimii miten toimii.
Puheenvuoron saavat kyy, supikoira, voikukka, merimetso, rotta, ampiainen, influenssavirus, punkki, susi, varis ja valkoposkihanhi. Kaikista näistä löytyy jotain hyvääkin, tai vähintään jotain ymmärrettävää. Mikään näistä ei tee ihmiselle kiusaa pahuuttaan, vaan eläinten ja kasvien toiminnalle on aina syynsä. On myös hyvä suhteuttaa asioiden mittakaavaa. Minäkin olen kuullut, miten merimetsot tuhoavat puustoa luodoilta, joille asettuvat asumaan. Näin onkin, mutta Suomeen leviämisensä jälkeen merimetsot ovat hävittäneet kaikkiaan 14 hehtaaria metsää. Puusto toipuu kyllä. Sillä välin ihmiset kaatavat Suomessa vuosittain melkein miljoona hehtaaria metsää.
Kirjassa kerrotaan myös, mistä vihan, pelon ja inhon tunteet tulevat. Se opettaa myös keinoja purkaa ristiriitoja. Esimerkkinä annetaan riita siitä, saavatko voikukat kukkia koulun pihalla. Kirjassa kuvataan, miten kaikkia on kuultava ja miten muillakin lajeilla kuin ihmisillä on oikeus tulla huomioiduksi päätöksenteossa. Kirja kuvaa, miten hyvä ja turvallinen keskustelu voi johtaa ymmärryksen lisääntymiseen ja lopputulokseen, jossa jokainen voittaa.
Reetta Niemelän teksti saa hyvää tukea Sanna Pelliccionin kuvituksesta. Pelliccioni on taitava ja monipuolinen kuvittaja, enkä olisi tätä välttämättä hänen kädenjäljekseen tunnistanut, yhtä Onni-kirjojen sivuilta karannutta ihmishahmoa lukuunottamatta. Vähäväriset piirrokset eläimistä ovat kauniita ja elegantteja. Älä vihaa minua edustaa nykyaikaista luontokasvatusta, jossa toislajisille löytyy aikaisempaa enemmän ymmärrystä, ja sellaisena teos on erittäin tervetullut.







