Volter Kilpi: Alastalon salissa

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Useimmilla lienee kirjoja, jotka jostain syystä ovat jääneet odottelemaan lukuvuoroaan pitkiksi ajoiksi. Oma listani kirjoista, jotka joskus pitäisi lukea, on nyt lyhentynyt yhdellä merkittävällä nimekkeellä, sillä viimeinkin olen lukenut Volter Kilven pääteoksena pidetyn saaristolaisromaanin Alastalon salissa. 

Sanottakoon se suoraan heti aluksi: enpä usko ikinä lukeneeni toista kirjaa, joka vetäisi vertoja Kilven järkäleelle. Vastoin yleistä käsitystä Alastalon salissa on mukaansatempaava, huippumielenkiintoinen ja jopa hauska kirja – todellinen mestariteos, jonka kaltaisia on äärimmäisen harvassa! Se saattaa olla paras kirja, jonka olen kuunaan lukenut.

Mistä sitten on kyse? Alastalon isäntä Herman Mattsson on kutsunut kustavilaiset laivanvarustajat sopimaan parkkilaivan rakentamisesta. Kuusituntisessa kokouksessa jää aikaa paitsi parkinpaperien allekirjoitukselle myös kahvittelulle ja totilasillisten sekoittamiselle sekä piipunpoltolle. Varsinainen pääjuoni on tässä, mutta sen sisällä tapahtuu huimia asioita. Volter Kilpi juoksuttaa tajunnanvirtaansa toisaalta verkkaisesti, mutta kuitenkin määrätietoisesti kohti päämääriään. Pitkissä ja koukeroisissa virkkeissä on koko maailma historioineen ja anekdootteineen.

Volter Kilven tekstin näennäinen vaikeaselkoisuus saattaa olla se ensimmäinen vedenjakaja, joka tiputtaa jo valitettavan suuren osan lukijoista kyydistä. Kilpi käyttää nykylukijan silmään outoja ruotsinsekaisia lounaissuomalaisia ilmaisuja ja merenkulkusanastoa pukspröötteineen ja möljineen, virkkeet paisuvat lähes kilometrien mittaisiksi. Kaiken kaikkiaan Kilpi suorastaan märehtii viimeistä yksityiskohtaa myöten kaikki mahdolliset sivupolut, joita pitkin juonta voi entisestäänkin etäännyttää. Alastalon salissa ei sovellu hätäilijöille. Kärsivällisen ja ennakkoluulottoman lukijansa Kilpi sen sijaan lumoaa täydellisesti.

Minulle lähtökohta Alastalon saliin on ilman muuta Kilven rikkaassa ja runollisen elinvoimaisessa suomen kielessä. Suuri osa Alastalon viehätyksestä tulee juuri näistä loputtomista koukeroista ja uskomattomista mielikuvituksen ja ajatuksen seikkailuista, joissa Kilpi pääsee näyttämään taitonsa tarkkasilmäisenä ja syvällisenä ihmismielen kuvaajana. Herkullisen kielen parhaita osumia pitää makustella moneen kertaan myös ääneen lukien. Volter Kilven lukuisista minut lähes läkähdyksiin naurattaneista ilmaisuista ehdottomaksi suosikikseni – ja samantien arjen kielenkäyttöönikin – nousi lievästi pahantuulista Lahdenperän isäntää kuvannut sana nörköhuulinenYksi tapa nauttia Alastalosta on avata se aivan miltä tahansa aukeamalta sattumanvaraisesti ja alkaa lukea mistä tahansa virkkeestä pari sivua eteenpäin. Näin itse pääsin varmuuteen lukemisen tarpeellisuudesta jo hyvän aikaa ennen kuin toden teolla kirjaan tartuin.

Vaikka Kilven kieli onkin aivan oma lukunsa nerokkuudessaan ei Alastalon salissa olisi kuitenkaan mitään ilman henkilöitään, joita Volter Kilpi kuvaa ilmiömäisellä tarkkuudella ja täysin jäljittelemättömästi. Varsinainen keskushenkilö on eteenpäin pyrkivä Alastalo itse, jonka pitoisäntänä ja uuden laivan pääretarina on pidettävä kieli keskellä suuta, jotta kaikki menisi suunnitelmien mukaan. Alastalon tärkeimmän vastavoiman muodostaa katkera, kateellinen ja riidanhaluinen Pukkila, joka tekee kirjan mittaan luultavasti edelleen voimassaolevan Suomen ennätyksen mielensäpahoittamisten määrässä (Tuomas Kyrön suosittu hahmo olisi näissä piireissä vielä täysi harrastelija). Pahansisuisen Pukkilan mielessä – ja välillä kielessäkin – saavat kunniansa kuulla niin Alastalo kuin rikas ja kaikkeen viimeisen sanan sanova Langholma, kitupiikki Krookla ja hörösuinen Härkäniemikin. Myös pienempiin sivuhenkilöihinsä ja anekdootteihinsa Volter Kilpi kasaa niin paljon karaktääriä, että niissä olisi ollut helposti useammankin romaanin materiaali.

Yksi Alastalon ehdottomista huippuhetkistä koetaan kirjan alussa, kun vieraaksi tullut Härkäniemen isäntä valitsee itselleen piippua. Yleinen harhakäsitys on, että koko kirjassa ei muuta tehtäisikään kuin jankutettaisiin piipuista. Vaan eipä olla kohtuuttomia. Härkäniemen isännän piipunvalinta lohkaisee toki kirjasta noin 70 sivua, mutta millä tavalla! Piipun polttoon harrastuksena intohimoisesti ja filosofisesti suhtautuva Härkäniemi arvioi ihmistä hänen piippunsa kautta, eikä tulisi kuuloonkaan että mies valitsisi sopimattoman kapineen leukaperiinsä viljeltäväksi. Tarkkanäköinen analyysi perustelee, miksi tietty piippu sopii Alastalolle, toinen Pukkilalle, yksi on selvästi Langholmaa varten, joten looginen ajatusketju suorastaan pakottaa Malakias Afrodite Härkäniemen tarttumaan täsmälleen oikeaan piippuun. Vaikken koskaan ole tupakkamiehiä ollutkaan, niin Volter Kilven tupakoinnista luoma kiireetön illuusio kyllä saa lähes savun herahtamaan poskiin. Piipunpolton syvimpään olemukseen palataan vielä aivan kirjan lopussa, jolloin Härkäniemi ilokseen huomaa olleensa täysin oikeassa piippuprognooseissaan.

Kenelle Alastalon salissa sitten on tarkoitettu. Volter Kilpi sanoi sen olevan ’tuleville sukupolville’. 80 vuotta julkaisunsa jälkeen Alastalon salissa elää ja voi loistavasti. Se on innostavaa luettavaa juuri meille, kiireisille 2010-luvun kaupunkilaisille, jotka luulemme tietävämme kaikesta kaiken. Alastalon salissa muuttaa lukijaansa. Minulle ainakin avautui aivan uusi ja tuntematon ihmismielen maailma.

Tiedän, ettei tästä vinkistä huolimattakaan kovin moni Volter Kilpeensä tartu, mutta annan yhden neuvon: anna Alastalolle aito mahdollisuus valloittaa. Se vaatii aikaa, mutta ansaitsee aikansa. Loppua kohti tultaessa lukijalle on varattuna suorastaan sinfoninen finaali, joka vie huikean romaanin kaaren täsmälleen oikealla tavalla maaliinsa. Alastalon salissa on arvostuksensa ansainnut. Lukekaa, ihmiset, lukekaa!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

2 kommenttia

  1. Olin vähällä ostaa kirjan kesällä Oulun kirjamessuilta, mutta jätinkin (pokkari)järkäleen myyntipöydälle odottamaan seuraavaa ostajaehdokasta. Kieltämättä vähän harmittaa… Jos seuraava tilaisuus tulee korjaan virheeni ja poimin kirjan parempaan talteen. Nyt kun lupaus on ”julkinen” on motivaatiokin isompi 😉

  2. Piipunvalintakohtaus oli minusta helmi – sen myötä tuli kerrattua Alastalon ja Härkäniemen yhteistä taustaa ja rannikkokapitalismia varsin perinpohjaisesti, ja tutuiksi tulivat niin Alastalo, Härkäniemi kuin Pukkila.

    Hieno kirja, kannattaa lukea, vaikka välillä Kilven pitkät virkkeet väsyttivätkin. E-kirjana oli kuitenkin kevyt lukea, ei päässyt tiiliskivi käsiä kipeyttämään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *