Ed Yong: An Immense World : How Animal Senses Reveal the Hidden Realms Around Us

An Immense World

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kuinka monta aistia on olemassa? Aristoteles esitti yli 2300 vuotta sitten, että niitä on viisi: näkö, kuulo, maku, haju ja kosketus. Tämä näkemys on yleinen yhä tänäkin päivänä, mutta Ed Yongin kirja An Immense World antaa asian tiimoilta vähän uutta pureskeltavaa. Eläinkunnan aistimaailma on jopa hämmentävän monimuotoinen. Jotkin lajit pystyvät aistimaan sähkö- tai magneettikenttiä, ja silloinkin kun puhutaan meille tutuimmista aisteista, muut lajit saattavat kokea ne tavoilla, jotka ovat meille täysin käsittämättömiä. Kirjan pääajatuksen voikin johtaa ikivanhaan filosofiseen kysymykseen: näemmekö todellisuuden sellaisena kuin se on?

Evoluution kannalta vastaus on selkeä ei. Jokainen laji aistii vain sen, mikä on sen oman selviytymisen kannalta oleellista, mutta mikään laji ei kykene aistimaan kaikkea mahdollista. Filosofiassa on usein käytetty vertausta kultakalasta maljassa. Meidän näkökulmasta kultakalan maailma on auttamattoman rajoittunut, ei pelkästään fyysisesti vaan myös henkisesti. Kuten Yong korostaa, meiltä kuitenkin unohtuu miten myös me ihmiset olemme jumissa oman maljamme sisällä; aistimme rajoittavat kokemusmaailmamme, ja meidän on lähes mahdotonta kuvitella mitään sen ulkopuolista. Onneksi nykyään tällainen mielikuvamatka onnistuu edes jossakin määrin, sillä tiedämme muiden eläinten aisteista enemmän kuin koskaan.

Vesinokkaeläin
Vesinokkaeläimen nokka aistii sekä sähkökenttiä että paineenvaihtelua. Kuva: Klaus / Wikimedia Commons

Kirjassa käy hyvin nopeasti ilmi miten eri tavoilla jopa saman aistin voi ymmärtää. Miten merilinnut pystyvät suunnistamaan piirteettömällä ulapalla, jossa kaikki näyttää aivan samalta? Nähtävästi äärimmäisen tarkan hajuaistinsa avulla. Planktonin ja krillin määrä meressä vaihtelee merenpinnan alaisen topografian mukaan. Syvänteet ja merenalaiset vuoret kirjaimellisesti tuoksuvat alueina erilaisilta, joten merilintujen tapauksesa voidaan puhua maisemista, jotka ne kykenevät “näkemään” hajuaistinsa avulla.

Entäpä miten kuuloaisti tulisi ymmärtää? Meille ääniaalto on merkittävä lähinnä silloin, kun sen väliaine on ilma, mutta väliaine voi olla jotain muutakin, kuten vaikkapa maaperä tai kasvit. Kasvit ovat vahvoja, taipuisia ja kimmoisia, mikä tekee niistä erinomaisia pinta-aaltojen välittäjiä. Arviolta noin 200 000 eri hyönteislajia hyödyntää tätä kasvien ominaisuutta kommunikoinnissaan tai “lauluissaan”.

Voisi kuvitella, että tällainen kommunikaatiokeino on hieman kömpelö, mutta sillä on useita etuja. Sävelkorkeus on sidottu eläimen kokoon, minkä vuoksi hiiret eivät karju ja elefantit eivät piipitä. Pinta-aalloissa ei ole samanlaisia rajoitteita, joten mitättömän kokoiset hyönteiset voivat tuottaa myös matalataajuisia värähtelyjä, joiden voisi kuvitella olevan paljon suurikokoisempien eläinten tuottamia. Ilman kautta välittyvä ääni myös menettää energiansa nopeasti, toisin kuin kaksiulotteisella pinnalla etenevä värähtely joka ulottuu paljon kauemmaksi.

Nämä seikat yhdessä tarkoittavat, että hyönteisten pinta-aaltokommunikaatio on todella monimuotoista, kuin lintujen viserrystä ja välillä kuin alligaattorin murinaa, yllättänyt Yong kuvailee kuulemaansa. Ihmiset eivät harmi kyllä voi kuunnella tätä hyönteisten kommunikointia muuten kuin teknologian avustuksella, joka kääntää pintavärähtelyn meidän ymmärtämäksi ääneksi.

Hyönteiset eivät tietysti ole tämän kykynsä kanssa yksin, nisäkkäistä muun muassa norsut kykenevät kommunikoimaan ja kuuntelemaan pitkien matkojen päästä maanpinnan värähtelyjen kautta. Mutta miksi tätä pinta-aaltojen “kuulemista” oikeastaan pitäisi kutsua? Pitäisikö sen ajatella kuuluvan kuuloaistiin, vai lajitella omaksi aistikseen, on kiistanaihe johon Yong ei ota kantaa. Kirjassa tulee esiin paljon tällaisia tapauksia jossa aistin lokerointi johonkin tiettyyn lokeroon on hyvin vaikeaa.

Perhonen kukassa
Perhoset ja muut hyönteiset pystyvät maistamaan asioita myös jalkojensa kautta. Kuva: Wikimedia Commons

Kirjasta löytyy loputtomasti tämän kaltaisia mielenkiintoisia yksityiskohtia, mutta onko tällaisella tiedolla meille muutakin merkitystä kuin avartaa näkemystämme muun luonnon suhteen? Tähän kysymykseen Yong saa vastauksen, kun hän vierailee Leslie Vosshallin johtamaan laboratorioon jossa tutkitaan Aedes aegypti -lajin moskiittoja. Kyseinen laji levittää zikavirusta, denguekuumetta ja keltatautia, joten sen aistimaailman ymmärtäminen on avainasemassa, jos halutaan kehittää keinoja moskiittoa vastaan.

Myös eläinten suojelussa on aivan keskeistä ymmärtää, miten eri lajit kokevat maailman. Yong puuttuu erityisesti valosaasteeseen, joka häiritsee monen eläimen elämää. Eräässä kokeessa huomattiin, että niittykukissa, jotka altistuivat yöllä keinovalolle, vieraili 62 prosenttia vähemmän pölyttäjiä kuin verrokkiniityllä, joka oli pidetty pimeässä. Tässä on kuitenkin merkitystä sillä, minkä väristä valo on: punainen tai keltainen valo sopii paremmin hyönteisille, sininen ja valkoinen puolestaan ovat pahimmat vaihtoehdot, sillä ne houkuttelevat hyönteisiä puoleensa ja sekoittavat niiden biologisen kellon. Äänisaaste on toinen suuri ongelma. Teiden melu vaikuttaa muun muassa voimakkaasti stressaantuneiden lintujen käyttäytymiseen ja selviytymiseen. Seikka on huomionarvoinen Yhdysvalloissa, jossa 83 % maasta sijaitsee vain kilometrin päässä lähimmästä tiestä. Mitenköhän Suomessa?

Pahimmillaan ymmärrämme muiden eläinten kokemusmaailmaa niin huonosti, ettemme edes ymmärrä, että jokin ongelma on olemassa. Tietämättömyys johtaa siihen, että lajeja häviää syistä, jotka jäävät meille mysteeriksi. Vaikka huolenaiheita riittää, kirjasta jää kuitenkin päällimmäisenä mieleen ihmeen tuntu, jos näin tunteikasta ilmaisua voi käyttää. Eräs toinen arvostelija kuvaa kirjaa kuin Liisan matkaksi Ihmemaahan, ja se on osuvasti sanottu. Maailma näyttää tämän kirjan lukemisen jälkeen erilaiselta. Mielenkiintoinen aihe on myös erinomaisesti kirjoitettu. Ed Yong palkittiin vuonna 2021 Pulitzer-palkinnolla The Atlantic-lehdelle tekemästään juttusarjasta, ja vahvalla otteella jatketaan tämänkin aiheen parissa. Tätä kirjaa voi suositella lämpimästi ihan kaikille!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 301 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...