Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Bhagavad Gītā (”Herran laulu”) kuuluu hindulaisuuden pyhiin kirjoituksiin ja on yksi maailman merkittävimmistä henkisistä teksteistä. Se on osa valtavan kokoista intialaista uskonnollis-filosofista eeposta Mahābhārataa, jolla on mittaa yli 100 000 parisäettä. Se on siis osa suurempaa tarinaa, mutta sen verran käänteentekevä ja kiteytetty, että sitä on luettu paljon sellaisenaan. Se yhdistää intialaisen uskonnollisen ajattelun eri lankoja, mikä tekee siitä keskeisen tekstin sekä vedanta- että vaishnava-perinteissä.
Gitaa on suomennettu moneen otteeseen. Tämä suomennos on uskontotieteen tohtori Janne Kontalan käsialaa. Kontala on opiskellut joogaa 30 vuotta ja tutkinut aihetta perusteellisesti. Suomennoksen lisäksi kirjassa on Kontalan perusteelliset selitykset, jotka seuraavat erityisesti vaishnava-koulukunnan kommentaarien perinnettä.
Gitassa ollaan suuren taistelun keskellä. Mahābhāratassa on mutkikas juonikuvio vallankaappauksesta ja sisällisodasta; kyse on taistelusta oikean ja väärän välillä. Gitassa Arjuna ja Krishna käyvät keskustelua juuri ennen taistelun alkamista. Arjuna on yksi armeijansa tärkeimmistä johtajista ja haluaisi vetäytyä taistelusta. Mutkikkaan asetelman vuoksi vastapuolellakin on Arjunan sukulaisia.
Näen huonoja enteitä, oi Keshava. En näe sukulaisten tappamisesta koituvan mitään hyvää. En kaipaa voittoa, Krishna, en kuningaskuntaa enkä onnea. Mitä virkaa on kuningaskunnalla, Govinda, mitä iloa nautinnosta tai elämästäkään?
Arjunalla on siis vakava eksistentiaalinen kriisi juuri ennen taistelua. Mitä tekee hänen vaununkuljettajansa Krishna, joka on Vishnu-jumalan avatar? Kehottaa tietysti Arjunaa käymään taisteluun.
Älä ole pelkuri, Partha, se ei sovi sinulle. Karista itsestäsi tuo sydämen heikkous ja nouse, oi vihollisten piinaaja.
Ei kovin rauhanomaista, mutta tässä ollaankin saman tien Gitan ytimessä. Arjunan tulee toteuttaa omaa dharmaansa ja soturin dharma on taistella silloin kun on taistelun aika ja taistelussa panoksena oikeudenmukaisuus ja perustuslaillisuus. Sota johtaa turmelukseen, kyllä, mutta turmelus on jo aiemmin päässyt valloilleen ja on Arjunan asia vetää tälle vääryydelle raja ja sanoa: nyt riittää.
Sen jälkeen Arjuna ja Krishna antautuvat pitkälliseen keskusteluun ja luennointiin joogasta. Taistelukenttä lienee tauolla, sillä välin kun Krishna kertoo Arjunalle, miten joogan filosofia toimii.
Joogan klassikkoteksti Joogasūtra kuvaa askeettista ja maailmasta vetäytyvää joogaa, joka soveltuu kovin heikosti nykyaikaiselle, maailmassa elävälle ihmiselle. Bhagavad-gitan jooga sen sijaan on täysin yhdistettävissä osaksi arkista elämää. Se ei tarkoita fyysistä harjoitusta, vaan henkistä harjoitusta, joka johtaa aistien ja mielen hallintaan. Krishna esittelee Gitassa neljä erilaista joogan muotoa, jotka sopivat erilaisissa elämäntilanteissa oleville.
Karmajooga eli toiminnan jooga on harjoitus, jossa korostetaan toiminnan pyyteettömyyttä. “Tee siksi omat tehtäväsi havittelematta itsellesi mitään, sillä se, joka toimii vailla itsekkyyttä, saavuttaa Korkeimman.” Jos toimii epäitsekkäästi oman osansa mukaisesti, tekee hyvää työtä. Onnellisuus tulee silloin sisältä, ei ulkoisista palkinnoista. Jñānajooga on tiedon joogaa, sillä tiedon avulla karmajoogasta tulee vapautukseen johtavaa toimintaa. “Sydämesi epäilykset johtuvat tietämättömyydestä. Leikkaa ne siksi tiedon miekalla. Turvaudu joogaan ja nouse, Bharata!”
Dhyanajooga on meditatiivista joogaa, joka muistuttaa sitä, mitä Joogasūtrassa kuvattiin. Vaikka tässä on kyse maailmasta vetäytymisestä, mutta Kontalan mukaan luopuminen ”tarkoittaa nimenomaan luopumista toiveesta nauttia teon lopputuloksesta, ja näin ymmärrettynä se soveltuu sekä luopumisen elämänvaiheeseen, niihin harjoituksiin joita tässä elämänvaiheessa on tarkoitus tehdä, että aktiiviseen elämään yhteiskunnassa”.
Neljäntenä polkuna on bhaktijooga, omistautumisen jooga, jossa joogi heittäytyy Korkeimman henkilökohtaiseen johdatukseen. Kontalan mukaan tämä on Gitan syvintä ydintä: loputon rakastava omistautuminen Krishnalle. Käytännössä tämä voi näyttää vaikkapa Krishna-liikkeeltä eli ISKCONilta: tämä liike toteuttaa bhaktijoogaa ja opiskelee Bhagavad-gitaa.
Bhagavad-gita ei ole helppoa ja kevyttä luettavaa, mutta harva maailmankirjallisuuden klassikko ja pyhä teksti on. Toisaalta Gita on erinomainen tapa lähteä tutustumaan eteläaasialaiseen perinteeseen; se on varmasti koko Mahābhārataa kevyempi lukukokemus. Vaikka ei bhaktaksi ryhtyisikään, Gitan filosofiassa on omaksumisen arvoisia asioita.
Sankhya-filosofian ajatuksen kolmesta laadusta olen ainakin omaksunut: asiat voi jakaa sattvaan, rajasiin ja tamasiin. Sattva on tiedon valaisemaa kirkkautta, rajas toimintaan ajavaa kiihkeyttä ja tamas asiat sumentavaa sameutta. Vaikka nämäkin laadut on lopulta ylitettävä, keskittyminen kirkkauteen on hyvä lähtökohta. Luvun 16 jyrkkä luento itsekeskeisyydestä on viiltävä kuvaus siitä typeryydestä, jolla tätä maailmaa nykyäänkin johdetaan:
Itsekeskeiset ihmiset eivät tiedä, mitä tulisi tehdä, mitä jättää tekemättä. Heistä ei löydy puhtautta, oikeanlaista käytöstä eikä totuudenmukaisuutta. He väittävät, että maailma on vailla totuutta, perustaa ja Jumalaa. Se saa alkunsa ilman syiden vaikutusta, pelkästä himosta. Tähän katsomukseen nojaten nuo itsensä hukanneet ja heikkojärkiset ilmaantuvat tekemään hirveitä tekoja, jotka tuhoavat maailman.
Maailman viisausperinteisiin tutustuminen on kiinnostavaa puuhaa ja sillä matkalla Bhagavad-gita on tärkeä etappi. Kontalan käännös ja kommentaari tarjoaa hyvän tavan lähestyä tätä keskeistä teosta.
