B. A. Paris: Valheiden verkko

Valheiden verkko

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

B. A. Parisin Valheiden verkko päätyi lukulistalleni, koska se mainittiin esimerkkinä teoksesta, jossa käsitellään henkilöhahmojen salaisuuksia hyvin. Häneltä on aiemmin käännetty kolme teosta. Näistä Suljettujen ovien takana nautti suurta mediahuomiota ilmestyessään.

Valheiden verkossa on pariskunta Livia ja Adam. Pari ei koskaan saanut suuria häitä ja kuin hyvitykseksi tästä, Livia on suunnitellut 40-vuotissyntymäpäiväjuhliaan kaksikymmentä vuotta. Nyt on tuon juhlan aika. Juhlia kuitenkin varjostaa se, että niin Livialla, Adamilla kuin heidän vieraillaan on omat salaisuutensa.

Kirja on kaikkea muuta kuin ongelmaton. Kaikista suurin niistä itselleni on ihmisten kummallinen ajatuksenjuoksu. On ymmärrettävää, että painostavat salaisuudet saavat ihmiset ajattelemaan epäloogisin tavoin. Valheiden verkossa kuitenkin tuntuu, että henkilöt rakentavat ongelmia vain ongelmien itsensä takia. Kun ne salaisuudet olivat tarinan keskiössä oleva juoni, koko juoni tuntui keinotekoiselta.

Lisäksi tarina kärsii massiivisesta toistosta ja asioiden venyttelystä. Salaisuudet pysyvät piilossa, henkilöhahmot tuntuvat passiivisilta, panokset eivät kasva ja muutokset tuntuvat liian hitailta. Tämä tuntemus voi johtua osittain myös siitä, että kuuntelin tarinan äänikirjana, äänikirjat kun ovat hitaampi median muoto kuin paperilta luettavat kirjat.

Henkilöhahmoihin sukelletaan kuitenkin hyvin syvälle. Valheiden verkkoa mainostetaan trillerinä, mutta itse näen sen enemmän perhedraamana. Sellaista hakevalle teos voi osoittautua varsin mieluisaksi lukukokemukseksi.

Teos on saatavilla ainoastaan ääni- ja e-kirjana. Äänikirjan lukee Karoliina Kudjoi.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 303 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...