Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Marguerite Durasin pienoisromaani Puoli yksitoista kesäiltana (julkaistu vuonna 1960 ja suomennettu vuonna 1963) sopii esimerkiksi sellaiselle lukijalle, joka haluaa lukea eri-ikäisiä kirjoja ja myös muita kuin alkukieleltään englanninkielisiä kirjoja. Minulle se oli positiivinen yllätys ja yhdellä istumalla siemailtu lukunautinto. Pieni ranskalainen helmi!
Puoli yksitoista kesäiltana on ensimmäinen Durasilta suomennettu teos. Sitä voisi kuvailla intohimodraamaksi, yhden päivän romaaniksi ja tavallaan myös dekkariksi. Juoni koostuu useista rinnakkain kulkevista tarinalinjoista, joiden risteyskohdissa syntyy jännitettä ja konflikteja. Eri tarinalinjat myös syventävät ja selittävät toisiaan.
Ensimmäisen tarinalinjan muodostaa sää: Espanjassa, noin 260 km päässä Madridista, vallitsee infernaalinen (Durasin ja kääntäjä Marketta Ruoppila-Martinsenin sanavalinta) rajuilma. Ukkospuuskat taivuttavat palmuja ja runtelevat kukkaistutuksia. Salamat halkovat taivasta, ja kaupungin katuojat tulvivat savenpunaista vettä. Kun taivas aamun tullen lopulta selkenee, alkaa kaiken näivettävä helle.
Toiseksi on perhe: ranskalainen aviopari Maria ja Pierre, heidän 4-vuotias tyttärensä Judith ja Marian ystävätär Claire ovat autolomalla ja matkalla kohti Madridia. Rajuilman vuoksi he joutuvat pysähtymään pieneen kaupunkiin ja pääsevät yöksi hätämajoitukseen täpötäyden hotellin käytäville. Maria juo liikaa. Claire ja Pierre viettävät aikaa yhdessä. Judithista ei tunnu huolehtivan kukaan.
Kolmanneksi on murha: paikallinen Rodrigo Paestra on iltapäivällä murhannut nuoren vaimonsa ja tämän rakastajan. Uhrit on löydetty autotallista ja siirretty odottamaan kaupungin raatihuoneelle. Rodrigo, joka on koko kaupungin suosikkipoika ja kaikkien kaveri, pakenee poliisia kaatosateen, sähkökatkojen ja yön pimeyden turvin.
Elokuva- ja näytelmäkäsikirjoittajanakin kunnostautunut Duras noudattaa draaman kultaista sääntöä: leikkaa kohtaukseen sisään niin myöhään kuin mahdollista ja ulos niin pian kuin mahdollista. Eli tässä kirjassa ei liikoja selitellä, ei etu- eikä jälkikäteen. Rytmi on nopea, eikä Duras jahkaile. Siksi kirja tuntuu ikäistään nuoremmalta, vaikka tupakointi sisällä ja lasten seurassa, poliisien pillit ja jalkapartiot ja noin vain hotellin käytävillä yöpyminen eivät ehkä olekaan ihan enää tätä päivää. Tarina on kuitenkin niin iätön ja vetävä, että pienet vanhahtavuudet antaa helposti anteeksi.
Mitä sitten tapahtuu puoli yhdeltätoista? Duras seuraa ajan kulumista poikkeuksellisen tarkasti ja pitää lukijan jatkuvasti selvillä siitä, mitä kello on. Puoli yhdeltätoista illalla edellä kuvatut tarinalinjat kohtaavat. Maria saa selville Rodrigon piilopaikan ja näkee Clairen ja Pierren suutelevan intohimoisesti. Myrsky kolisuttelee katonharjoja, myllertää joka puolella kaupunkia ja tyhjentää kadut ja parvekkeet. Tulee täysi yö. Judith nukkuu. Puoli yhdentoista hetki määrittää, mitä loppuyöstä ja seuraavana aamuna tapahtuu.
En muista, mistä olen oman kirjani saanut, mutta siinä on omistuskirjoituksena ”Kalle Hämäläinen, 1963”. Kalle on ollut heti suomennoksen julkaisuvuonna hienosti ajan hermolla ja lukenut tuohon aikaan uudenlaista eurooppalaista kaunokirjallisuutta. Jos joku tunnistaa tästä Kallen, niin terveisiä! Kirja on hyvässä hyllyssä!
