Pekka Haavisto: Eurooppa raiteilla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pekka Haavisto oli nuorena intohimoinen interreilaaja, jopa siinä määrin, että hän tuli kirjoittaneeksi suositun Inter-Rail-oppaan vuonna 1977. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin Euroopan kriisien keskellä, on hyvä jälleen pakata kimpsut ja kampsut reppuun ja lähteä reiliin miettimään, miltä moderni eurooppalaisuus oikein näyttää. Matka alkaa Puolan Gdyniasta ja jatkuu sieltä Balkanille, Kreikkaan, Barcelonaan, Ranskaan ja lopulta Berliiniin. Reissun kruunaa vierailu naapurimaamme pahamaineisiin lähiöihin Rinkebyhyn ja Tenstaan.

Matkan varrella tavataan toki kaikennäköistä väkeä aina kulttuuriaktiiveista poliittisiin toimijoihin ja keskustellaan hetkisen aikaa kunkin maan nykytilanteesta, sekä Euroopan tulevaisuudesta. Vaikka ihmiset eivät tunnu olevan ihan hirveän optimistisia, ei kirja missään vaiheessa vaivu mihinkään raskassoutuiseen synkkämielisyyteen.

Kirjan hyvä puoli onkin se, että vaikka Haavisto kirjoittaa paljon asiaa, ei lukijan varsinaisesti tarvitse olla mitenkään erityisen poliittisesti valveutunut ihminen kirjasta nauttiakseen. Haavisto osaa kirjoittaa matkastaan ja tapaamistaan ihmisistä kevyellä, rupattelevalla otteella. Samalla tullaan pohdittua historiaa ja jaettua kirjavinkkejä, jotka toki aina sopivasti liittyvät reissattavaan kohteeseen. Ja ettei nyt anneta reissusta liian hienostunutta kuvaa, niin kyllähän kirjasta välittyy myös se ihana reilaamisen tuskanhikikin.

Mukavana yllätyksenä tulee kirjan runsas kuvitus, valokuvia reissusta on paljon ja myös Anja Reposen kuvittamat vinjetit elävöittävät kirjaa kauniisti. Eurooppa raiteilla on nautittava matkakertomus nyky-Euroopan ytimeen ja sitä voi yhtä lailla suositella reppureissaamisen ystäville kuin yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 290 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...