Fingerpori on varmaankin Suomen tunnetuin sarjakuva, joten se ei hirveästi esittelyjä kaipaa. 2007 vuodesta lähtien ilmestynyt sarjakuvastrippimuotoista sarjakuvaa on julkaistu lukuisissa eri muodossa ja erilaisina teemakirjoina. Fingerpori 18 kuuluu vuosi-albumeihin, johon on koostettu vuoden parhaat stripit yksiin kansiin.
Fingerpori on vaihtoehtoversio Suomesta, jossa väärinymmärrykset ovat arkipäivää. Monet stripeistä nojaavat sanaleikkeihin. Näissä huumoria saadaan usein sanojen jaottelusta ja vitseistä, jotka hyötykäyttävät sijamuotoja nokkelasti.
Fingerporin henkilögalleria on vahvasti karikatyyrinen, mutta hahmot eivät silti ole täysin huumorityyppiensä vankeja. Erityisesti päähenkilö Heimo Vesalle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Minulle mieluista kokoelmassa oli se, että suosikkihahmoni kaupunginjohtaja Aulis Homelius on saanut suhteellisen paljon ruututilaa.
Fingerporin tulo- ja menoarviossa tulee sanomista ja menee munilleen. Kokoelmassa on hyvin havainnollistettu, miten pizza rantautui Fingerporiin, eikä junalippukaan ole sitä mitä ensimmäiseksi ajattelisi.
Itse pidän Fingerporin Koko kuva -sarjasta yksilöalbumeita enemmän, koska ne tarjoavat tuhdimman lukukokemuksen. Silti sarjakuva iskee tässäkin koossa.
Fingerpori 18 on tavanomaisen korkeatasoinen sarjakuva-albumi. Sen lukija saa juuri sitä, mitä odottaakin saavansa. Sitä voi suositella kaikkien strippisarjakuvien ystäville.